Tornion Laivakankaalla riemuitaan: "Suomen paras paikka järjestää kansainvälinen ravitapahtuma"

Pitkän hiljaiselon jälkeen Tornion Laivakankaan raviradalla juostaan lauantaina toto 76-ravit, joita on seutukunnalla ehditty jo kaivatakin. Torniossa uskotaan, että tämä on vasta alkua - onhan kansainvälisiä kilpailijoitakin saatu mukaan houkuttelematta.

raviurheilu
Tornion Laivakankaan raviradan lippu
Laura Valta / Yle

Kun Laivakankaan ravirata aikanaan menetti toto 76-ravit radan huonon kunnon vuoksi, hiipui samalla myös talkoohenki. Nyt, kun torniolainen ravirata on nostettu jälleen arvoonsa, on talkooväkikin palannut sankoin joukoin ja riemumielin.

– Se oli suuri menetys silloin muutamia vuosia sitten. Nyt ollaan hyvällä mallilla, talkoohenkeä on ja kyllä se hyvällä porukkahengellä alkaa pyöriä uusiksi, uskoo raviradan ravintolan uudistamista vetänyt Merja Saloniemi.

Ravirata on entistä ehompi, ja toiveet ovat korkealla. Toto76-raveihin on satsattu tosissaan, ja työn uskotaan kantavan hedelmää niin, että Tornion ravitapahtuma vain kasvaa jatkossa.

Tämä on logistisesti aivan loistava.

Markus Keskimaunu

– Tästä on mahdollisuus tehdä vaikka minkälainen ja paisuttaa tätä. Nyt on vielä palkinnot kohtuumaltilliset, 4000 euroa on suurin, mutta jos ja kun tämä onnistuu niin saadaan isomman profiilin päivä tästä, maalailee projektipäällikkö Markus Keskimaunu tulevaisuutta.

Logistisesti Suomen paras

Markus Keskimaunu ja Merja Saloniemi Laivakankaan raviradan ravintolassa
Markus Keskimaunu ja Merja Saloniemi iloitsevat Laivakankaan raviradan uudesta elämästä. Ravintolakin on pessyt kasvonsa.Laura Valta / Yle

Kokeneella ravimiehellä on myös vastaus siihen, miksiTornion raveilla on kaikki edellytykset kasvaa.

Kyllä se hyvällä porukkahengellä alkaa pyöriä uusiksi.

Merja Saloniemi

– Tämä on Suomen paras paikka järjestää kansainvälinen ravitapahtuma, kun ollaan tässä rajalla. Etelä-Suomessa kalastellaan ulkomaalaisia ja haalitaan heitä lentokoneilla ja laivalla. Tänne ilmoittautui 30 Ruotsin ja Norjan kilpailijaa isompia houkuttelematta. Että kyllä tämä on logistisesti aivan loistava.

Laivakankaan puolesta puhuu myös sitoutunut talkooväki, joka kokoontuu radalle töihin ympäri Meri-Lappia – muun muassa Tervolasta, Ylitorniolta ja Haaparannalta.

Myös talkooväellä uskoa riittää. Ja ennen kaikkea tahtoa tehdä työtä, jota ilman ravirataa ei olisi saatu uuteen elämään.

– Sitä toivotaan ja siihen pyritään, ja sen eteen tehdään töitä, vannoo Saloniemi.