1. yle.fi
  2. Uutiset

Saapaslainen: "Nuoriso käyttäytyy Espanjassa ihan eri tavalla kuin Suomessa"

Saapaslaisia yhdistää samanlainen henki, oli kyseessä vapaaehtoistoiminta missä tahansa maailman kolkassa.

ilmiöt
Tommi Kerkelä ja Sari Kunnas.
Tiia Korhonen / Yle

Kajaanista on lähdössä 24 saapaslaista Espanjan Fuengirolassa toimivan kummi-Saappaan avuksi vappuna 2016. Saapaslaisen Sari Kunnaksen mukaan saapaslaisia yhdistää samanlainen henki, oli kyseessä vapaaehtoistoiminta Kajaanissa tai Espanjassa. Itse hän tutustui espanjalaisten toimintaan viime vappuna.

– Espanjalaiset päivystivät silloin ensimmäistä kertaa. Yhtenä iltana siellä oli varmasti yhtä paljon ihmisiä liikkeellä kuin Kajaanissa on asukkaita. Nuoriso käyttäytyy Espanjassa ihan eri tavalla kuin Suomessa. Vaikka he ottavat alkoholia, niin siellä ei näytetä päihtymystä. Tytöillä ei ole niitä iik, ihanaa, halataan ja itketään -juttuja, vaan he ovat oikeasti iloisia. Eivätkä pojat kukkoile kuten Suomessa. Nuorilla on paljon mukavampaa yhdessä oloa kuin täällä.

Kajaanin Saapas päivystää perjantai-iltaisin ja pitää kahvilaa myös lauantai-iltaisin. Kahvilassa voi käydä yhden illan aikana kymmeniä nuoria. Kunnas odottaa, että ensi vuonna myös kajaanilaiset nuoret saapaslaiset huomaavat, millainen ero kulttuurilla voi olla alkoholin käyttöön ja nuorten yhdessä olemiseen.

Myös saapaslaisten lauantaisen popup -ravintolan menuun suunnitellut keittiömestari Tommi Kerkelä on lähdössä mukaan matkalle.

– Asuin siellä kahdeksan vuoden ajan, joten ne ovat tuttuja kulmia. Lähden sinne vähän oppaan virkaa tekemään, Kerkelä naurahtaa.

Lue seuraavaksi