Skootterinaiset opastivat turisteja Turussa

Matkalaisia 1970-luvun alussa opastaneet naiset muistelevat kaiholla kesätyötään. Punaisella skootterilla kaasuttelu toi nuorille neidoille liksan ohella mielettömän vapauden tunteen.

Skootterioppaat olivat näyttävä näky. Kuvassa Marja-Leena Weintraub, Liisa Meronen ja Marja-Leena Knuutinen. Kuva: Marja-Leena Knuutinen

Turun Vespa-kilta ry on keksinyt keväisen skootterijamboreensa erityisteemaksi skootterinaiset, jotka opastivat turisteja kolmena kesänä 70-puoliväliin tultaessa.

70-luvun skootterioppaat Marja-Leena Knuutinen ja Leena Vuorensola-Reunanen Kuva: Iiro Andersson/Yle

Leena Vuorensola-Reunanen ja Marja-Leena Knuutinen saivat tuolloin mielenkiintoisen kesätyön skootterioppaina. Oppaita oli 6-7 per kesä ja hommia tehtiin kahdessa vuorossa.

Skootterinaisten ulkoinen olemus oli näkyvä ja viimeisen päälle mietitty: punaiset skootterit ja  samansävyiset, muodikkaat ajoasut.

Oppaan selässä oli toimintaa pyörittäneen Union-huoltoasemaketjun logo. Suomessa oppaita oli muutamassa kaupungissa, kansainvälisesti homma tunnettiin nimellä Texaco Pilots.

Unelmien kesätyö

Marja-Leena Knuutinen oli juuri käynyt kaupungin opaskurssin, kun ilmoitus Unionin oppaista oli sanomalehdessä. Leena Vuorensola-Reunanen oli vasta päässyt ylioppilaaksi.

– Olin nuori, onnellinen ylioppilas, kun huomasin ilmoituksen. Oli onni matkassa ja pääsin tähän, aivan unelmakesähommaan, Leena kertoo.

Käänsimme kaasukahvaa ja painoimme päät alas. Se vapauden tunne oli mielettömän hieno.

Leena Vuorensola-Reunanen

Turun sataman kautta kulki vilkas matkustajaliikenne, joten satama oli oppaiden passipaikka laivojen saapuessa. Päivällä oppaan saattoi tavata vaikkapa rautatieasemalla.

Oppaat neuvoivat kysyjiä ja jakoivat infopapereita ja brosyyreja, joita heillä oli koko ajan mukaanaan täysi salkullinen.

Osana työtä oli myös ajaa autolla saapuneiden turistien edellä ja opastaa nämä määränpäähän. Kaupungin rajaa oppaat eivät kuitenkaan saaneet ylittää.

Kansainvälisiä kohtaamisia

Kielitaito oli ollut yksi edellytys työhön pääsyssä. Molemmat naiset muistelevat, että koulussa saatu oppi riitti useimmiten. Jos tuli tenkkapoo, aina keksittiin luova keino asioiden hoitamiseksi.

Kuva: Marja-Leena Knuutinen

Marja-Leena muistelee, että aikaisempana kesänä työssä olleet tytöt tekivät hänelle pienen jäynän hänen ensimmäisenä aamunaan, ja laittoivat hänet hoitamaan maahan vyöryneen Das Rollende Hotellin, hervottoman linja-autohotellin. Oppaan salkku tyhjeni tyyten, mutta kokemus oli rohkaiseva.

– Ihmisiä oli paljon pienissä makuusopeissaan ja esitteet menivät kaikki saman tien, mutta hehän olivat oikein mukavia asiakkaita, Marja-Leena muistaa.

Skootterikyyti

Skootteri oli oleellinen osa koko toimintaa. Skootterit herättivät myös kiinnostusta yleisössä ja niistä saatettiin tulla kysymään, vaikka ei muuten olisi neuvoa tarvittukaan.

Skootteri ei kuitenkaan ollut ajopelinä tuttu kummallekaan naisista. Marja-Leena oli tosin kuulunut Turun mod-tyyliseen upolaisporukkaan ja ollut skootterin kyydissä. Leena taas kertoo olleensa äärikiltti koululainen, hänellä ei ollut mitään kokemusta kaksipyöräisistä.

Leenan mukaan skootterin kanssa ajamiseen liittyi sama rohkeus ja reippaus, joka kesätyöläisillä oli muissakin asioissa, vaikka vierailla kielilla puhumisessa ja vieraiden ihmisten apuna olemisessa.

– Iltavuoron päätyttyä ajettiin Turun matkustajasatamasta kaupungin toiselle puolelle Sorsatien Unionille. Siinä oli pitkä suora, ja vieläkin voin kokea sen nuoruuden hurmion, kun käänsimme kaasukahvaa ja painoimme päät alas. Saattoipa nopeusrajoituskin ylittyä. Se vapauden tunne oli mielettömän hieno.