Toimittaja testasi: Ei tulisi kolkkapoikaa, vaikka auringonpistoksesta kärsinyt pelastui

Partiolaiseen liitetään monenlaisia määreitä: käsistään kätevä, luova, mestari soveltamaan ja reipas epäkohtien korjaaja. Mutta millaisia taitoja partioelämässä tarvitsee? Toimittaja päätti testata, kuinka hyvin ovat hanskassa luontotuntemus, ensiapu- ja kädentaidot.

lanttu
Kasvintunnistusrasti  partiokisassa.
Yle / Iina Klukeri

Kokkolassa reilut 200 lasta kisasi lauantaina partiotaitokisassa, mikä innosti toimittajan kokeilemaan omia selviytymistaitojaan ilman partiokokemusta.

Ensimmäisenä vastaan tuli kasvitunnistustesti. Siinä piti tunnistaa kaksitoista suomalaista kasvia ja vielä määrittää, onko kasvi syötävä vai myrkyllinen.

Rasti osoittautuikin kinkkiseksi. Toimittaja tunnisti helpot melko varmasti eli nokkosen, voikukan, ratamon ja niittyleinikin. Mutta myrkyllinen ja syötävä -jaottelu teki tiukkaa. Testistä irtosi vain 2,7 pistettä täydestä 6 pisteestä.

Partiotaitokisan kisanjohtaja Sini Liukkonen lohduttaa.

– Yleensä lapset voittavat kasvitestissä aikuiset. Mutta kyllä 7–12-vuotiaat vetivät tunnistuksen keskimäärin paremmin kuin sinä, Liukkonen analysoi.

Auringon vaarat haltuun?

Seuraava rastilla punnitaan ensiaputaitoja. Hoidettavaksi tulee auringonpistoksesta kärsivä matkalainen. Rastimiehelle pitää kertoa, kuinka potilasta hoidetaan. Apuna voi käyttää myös omia varusteita.

Tämä sujuu jo paremmin.

Potilas jäi sinun hoidolla kuitenkin henkiin.

Toimittaja muistaa viedä potilaan varjoon, antaa juotavaa, vähentää kuumuudesta kärsivän vaatteita sekä asetella pään koholle. Yksi tärkeä asia unohtuu.

– Potilasta pitää rauhoitella ja tilaa seurata. Se on kyllä vaikeaa vielä sudenpennuillekin. Ja potilas jäi sinun hoidolla kuitenkin henkiin, rastimies huojentaa toimittajaa.

Basaari-rastilla piti tunnistaa sokkona 10 laatikossa olevaa esinettä. Nyt toimittaja pääsee loistamaan. Hän tunnistaa seitsemän esinettä vaaditussa ajassa.

Uniikkeja tehtäviä: lanttukukkoa ja suklaapoppareita

Luontotuntemuksen lisäksi hyvin usein partiokisoissa tai leireillä kisataan kätevyystehtävissä, kertoo Sini Liukkonen.

– Yleisin rakennusmateriaali on puu, mutta joskus käytetään myös metallia tai vuolukiveä.

Kerran eräissä kisoissa paistettiin lanttukukkoa nuotiolla neljä tuntia. Puoli yötä siinä meni, mutta valmista tuli!

Partiotaitokisan kisanjohtaja Sini Liukkonen

Ruoanlaittotaitojen mittauksesta on tullut suosittua ja vaatimustaso on välillä eräolosuhteisiin aika kova.

– Voidaan vaatia lanttukukon, kevätkääryleiden, täytekakun, pizzan tai suklaapopcornien valmistamista. Kerran eräissä kisoissa paistettiin lanttukukkoa nuotiolla neljä tuntia. Puoli yötä siinä meni, mutta valmista tuli, kehaisee Liukkonen.

Työkaluihin törmää väkisinkin partiopiireissä. Tutuksi tulevat ainakin kirves, vasara ja saha, eikä lähtötaitoja välttämättä tarvita.

– Kun eka kerran saa puukosta sormeen, niin osaa ottaa ainakin varovaisemmin, heittää kisanjohtaja.

Sini Liukkosella on itsellä takana partioelämää noin 10 vuotta. Kahdeksasluokkalaisesta asti Liukkonen on vetänyt jotain ryhmää.

– Vastuun saaminen ja muiden johtaminen ovat opettaneet sujuvaksi diplomaatiksi. Partiosta voi ponnistaa hyväksi pomoksi! uskoo Liukkonen.