Maitokolmio purkittaa Satamaidon tuotteita – varajärjestelmät valmiina pahaa päivää varten

Meijereiden välinen varajärjestelmä on viime viikkoina tuonut Satamaidon tuotteita pakattavaksi Maitokolmion tehtaalle Toholammille. Toimitusjohtajan mukaan myös Maitokolmio on varautunut ongelmatilanteisiin.

Kotimaa
Maitokolmion jakeluauto
Kalle Niskala / Yle

Toholammilla toimiva Maitokolmio on parin viikon ajan pakannut listeriaepäilystä kärsineen Satamaidon tuotteita. Toimitusjohtaja Juha Murto-Koiviston mukaan yhtiöillä on samanlaiset pakkauskoneet ja -materiaalit, joten hätäaputyön järjestäminen oli mutkatonta.

– Satamaidon pakkaustyötä on nyt tehty parin viikon ajan joitakin päiviä viikossa, eli ihan päivittäistä tämä ei ole ollut.

Murto-Koiviston mukaan urakasta on selvitty työvuoroja pidentämällä ja tekemällä ylimääräistä työtä pyhäpäivinä. Lisää työvoimaa ei ole tarvittu.

Harvinaisia tilanteita

Meijerialalla varajärjestelmiä pyritään ylläpitämään ongelmatilanteiden varalta.

– Kovin harvoin näitä tilanteita tulee, mutta järjestelmää yritetään ylläpitää niin, että jos jotain tulee, pakkaamista pystytään teettämään rahtityönä. Haluamme palvella asiakkaita ja varmistaa, että tuotteita lyötyy kaupan hyllyltä, Murto-Koivisto kertoo.

Maitokolmio ei ole itse joutunut turvautumaan varajärjestelmiin, mutta toimitusjohtajan mukaan suunnitelmat ovat olemassa.

Laatujärjestelmällä virheitä vastaan

Juha Murto-Koiviston mukaan Satamaidon kaltaiset tapaukset ovat aina huolestuttavia, mutta niiden ehkäisemiseksi on rakennettu kattava järjestelmä.

– Laatujärjestelmiä rakentamalla ja kehittämällä laatu pyritään varmistamaan ja tällaiset tapaukset välttämään kaikin tavoin. Aina toisinaan jotain poikkeavaa tulee silti vastaan.

Murto-Koiviston mukaan poikkeukset voivat johtua yhtä lailla inhimillisistä virheistä kuin tekniikan pettämisestäkin. Hän ei usko Satamaidon tapauksen aiheuttavan pysyviä vahinkoja meijeriteollisuudelle.

– Mielestäni Satamaito on hoitanut mallikelpoisesti asian korjaamisen ja selvittelyn. Takaisinvedot, tilapäisjärjestelyt ja tuotannon keskeytykset osoittavat sen, että järjestelmään voi edelleen luottaa.