Olavinlinnassa noituutta – koululaiset vapauttamaan lumottuja opiskelijoita ja aaveita

Käsityötaitojen rappion suututtama noita piti vallassaan sekä nykyajan että menneisyyden taitajia Olavinlinnassa. Vanhojen käsitöiden opettaminen tietokoneajan lapsille oli ainoa keino saada uhrit vapaiksi. Samalla tuli vietetyksi kansainvälsitä museopäivää.

Kotimaa
Neljäsluokkalainen Tiia Kiiveri solmii ryijyn lankoja.
Noitavoimat väistyvät, kun Tiia Kiiveri solmii ryijyn lankoja.Paavo Koponen / Yle

Noiduttujen ihmisten pelastaminen lankesi Kellarpellon koululaisten tehtäväksi LARP -roolipelissä. Rooliasuina heillä oli erivärisiä noituutta torjuvia kaapuja. Linnassa oli odottamassa neljä eri rastia. Neljäsluokkalaiset ryhtyivät oppimis- ja pelastustehtävään heti alusta luottavaisin mielin. Pärjäämisestä ei ollut epäilystäkään.

– Mennään tuonne Olavinlinnaan ja tehdään jotain käsityöjuttuja. Se on kivaa, kun en ole kovin usein Olavinlinnassa käynyt, kertoo Inka Sorjonen.

– En oikein tiedä mitä tehdään, mutta ihan hyvin pärjätään, totesi Vili Seppäläinen silmää räpäyttämättä.

Rasteilla kehrättiin lankaa itse kootulla värttinällä. Värjätyistä langoista punottiin sitten pirtanauhaa, kudottiin ryijyä ja nyplättiin pitsiä. Selviä ohjeita noidutuilta opastajilta ei tullut, vaan lapset saivat itse vähistä vihjeistä oivaltaa työtavat.

Roolipeli opettaa

Olavinlinnassa käydyn roolipelin takana on yliopistonlehtori Outi Sipilä Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan kampukselta. Sitä toteuttamassa olin joukko käsityötieteen opiskelijoita.

– Olen itse harrastanut roolipelaamista yhdeksän vuotta ja ajatteli, että sen voi myös tuoda enemmän opetukseen mukaan. Sen takia lähdettiin kehittelemään tallaista. Käsityötieteen opiskelijat ovat rooleissa, joissa vanha ammattitaito on alkanut unohtua ja lasten pitää auttaa löytämään se uudestaan, Outi Sipilä kertoo.

Myös Kellarpellon koulun 4B-luona opettaja Jukka Raivio näkee roolipelissä paljon opittavaa.

– Opettajan näkökulmasta tässä valmentuu ensi vuonna tulevan uuden opetussuunnitelman varalta. Lähdetään ulos luokkahuoneesta tekemään ja opiskelemaan toisin tavoin, kuin mitä itsekin olen viime vuosikymmeninä tehnyt. Ja oppiihan tässä niitä samoja käsityötaitoja kuin oppilaatkin, Jukka Raivio kiittelee.

Hurraa, se onnistui

Olavinlinnasta ei lähdettykään pois muitta mutkitta. Tukkeena Komendantin rakennuksen portaikossa oli itse noita. Hänelle piti todistaa, että vaadittavat taidot oli opittu. Paitsi valmiita töitä, jokaisella ryhmällä oli esittää taulutietokoneella kuvattuja todisteita.

– Onko kenelläkään mitään sanottavaa. Näytäpä Video! Älkääpä menkö, tai minä muuten taion teidät puhumattomiksi , tivasi noita (alias Nana Lukkarinen) portaiden alapäässä.

Onneksi hän kuitenkin vapautti vankinsa ja seikkailu päättyi hyvin.