Turpeennosto alkaa poutajakson jälkeen – "Aloitusajankohta vaihtelee vuosittain"

Vapon palaturvetuotanto on päästy aloittamaan Pohjois-Suomessa edellisvuosia aiemmin, kun taas Turveruukin soilla ollaan myöhässä viikosta kahteen viime kesään verrattuna.

turve
Märkä turvesuo kesällä.
Toni Pitkänen / Yle

Vaalassa valtionyhtiö Vapon palaturvetuotanto on päästy aloittamaan hiukan aikaisemmin kuin muina vuosina. Vaalassa routa on sulanut aikaisin. Routaongelmat usein hidastavat turpeen palatuotannon aloittamista.

Turveruukin Pohjois-Suomen turvesoilla ollaan viime kesän turvetuotannon aloituksesta myöhässä viikosta kahteen. Jyrsintuotantoa ei ole vielä aloitettu myöskään Vapon Pohjois-Suomen turvesoilla. Siellä valmistautuminen jyrsintuotantokauteen on aikataulussa.

– Turpeen noston aloitusajankohta vaihtelee vuosittain isosti. Parhaimmillaan aloittamaan on päästy toukokuun alussa, normaalisti touko-kesäkuun vaihteessa, Vapon pohjoisen alueen vastaava aluejohtaja Sakari Jaara kertoo.

– Nyt näyttää siltä, että pääsemme aloittamaan turpeen noston touko-kesäkuun vaihteessa, työnjohtaja Jari Tuomela Turveruukista sanoo.

Viivästykset normaaleja

Sateinen kevät ja etenkin Pohjois-Pohjanmaata tänä keväänä kastelleet tulvat kuuluvat kevääseen, mutta ennen soiden kuivahtamista ja viikon poutasäätä turpeennostoon ei päästä.

Parhaimmillaan aloittamaan on päästy toukokuun alussa, normaalisti touko-kesäkuun vaihteessa

Sakari Jaara

Maantieteellisesti turvetuotannon aloittaminen noudattelee kevään etenemistä.

– Ensimmäisenä töihin päästään Haapavedellä, sitten Kainuussa ja Oulun pohjoispuolella, ja viimeiseksi Ylä-Lapissa, summaa Jaara.

Tänä kesänä Vapon noin 10 000 hehtaarin pohjoiselta alueelta on tarkoitus kerätä 3,4 miljoonaa kuutiota turvetta. Eniten turvetta nostetaan Lapissa ja muilla tuotanolaitoksilla, joissa varastossa on tilaa. Turveruukki nostaa tänä kesänä koko Suomesta 1,5 miljoonan megawattitunnin edestä turvetta.