1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. musiikki

"Vammaisten paikka on ihmisten keskellä"

Töykeä palaute voi pilata keikan kuin keikan, tietää musiikinohjaaja ja muusikko Timo Rautio. Kehitysvammaisten kanssa työskennellyt Rautio uskoo, että Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyeen menestys on voitto suvaitsevaisuudelle.

Kuva: Jouko Posio

Timo Rautio on toiminut pitkään kehitysvammaisten musiikinohjaajana. Rautio ei ole kovin aktiivinen Euroviisukatsoja, mutta tällä kertaa viisuja on seurattu jännittyneenä. Kun Pertti Kurikan Nimipäivien edustuspaikka varmistui, oltiin Rautioilla innoissaan.

– Kyllä siinä meidän perhe pingahti ilmaan, hetki huudettiin innoissamme, kertoo Rautio.

– Koen sen monenkaltaisena voittona.

Rautio uskoo, että suvaitsevaisuus on lisääntynyt,  ja vammaisten esiinmarssi on alkanut. Hänen mielestään vammaisten paikka on ihmisten keskellä.

– Se tekee meille tosi hyvää. Meissä kaikissa on joku vamma, miettii muusikko Rautio.

Rautio on huomannut mielenkiintoisen asian kansainvälisessä mediassa.

– Isotkin mediat ovat puhuneet suomalaisesta punk-yhtyeestä, ei kehitysvammaisten yhtyeestä.

Meissä kaikissa on joku vamma.

Timo Rautio

Ilkeä palaute voi pilata kaiken

Vammaisten bändi ei ole mikä tahansa bändi. Moni asia voi mennä pieleen. Töykeä yleisö on pilannut Raution vetämän Hymyreput-kuoronkin keikan.

– Toivon hartaasti ettei bändi ja tukihenkilöt saa kuulla mitään pahaa, mitä ihmisten suusta saattaa lähteä, miettii Rautio Euroviisuja.

Euroviisukappale Aina mun täytyy -laulun sanoissa on viesti siitä että komennellaan.

– Välillä täytyykin asiat olla näin. Osa pystyy hoitamaan asiansa itsenäisesti, osa tarvitsee tukea arjen asioissa. Kehitysvammaisetkin ovat kaikki yksilöitä, miettii Rautio laulun sanomaa.

– Miksi mun pitää mennä aamulla töihin, miksi pitää tammikuussa elää täällä pimeydessä, riimittelee Rautio omaa versiotaan viisusta.