Naisen lynkkaamista sivusta seuranneille poliiseille tuomiot Afganistanissa

11 poliisia sai vuoden vankeustuomion. Kahdeksan vapautettiin syytteestä. Aiemmin oikeus tuomitsi 20 ihmistä Koraanin polttajaksi syytetyn naisen murhasta tai siihen yllyttämisestä.

Ulkomaat
Afgaaninaiset vaativat oikeutta maaliskuussa surmatulle naiselle Kabulissa, Afganistanissa 27. huhtikuuta.
Afgaaninaiset vaativat oikeutta maaliskuussa surmatulle naiselle Kabulissa, Afganistanissa 27. huhtikuuta.Hedayatullah Amid / EPA

Afganistania kuohuttaneessa lynkkaustapauksessa on jaettu uusia tuomioita. Oikeus totesi 11 poliisin syyllistyneen virkavelvollisuuden laiminlyöntiin, koska nämä eivät puuttuneet Koraanin polttamisesta epäillyn naisen lynkkaamiseen kadulla.

Poliisit saivat vuoden pituiset vankeustuomiot. Kahdeksan poliisia vapautettiin syytteestä todisteiden puutteen vuoksi.

Pari viikkoa sitten oikeus tuomitsi varsinaisen verityön tekijät. Neljä miestä sai tuolloin kuolemantuomion murhasta. Kahdeksan syytettyä sai 16 vuoden vankeustuomion hyökkäykseen yllyttämisestä. 18 syytettyä vapautettiin.

Väkijoukko tappoi 27-vuotiaan naisen Kabulissa maaliskuussa kuultuaan sittemmin perättömäksi osoittautuneen huhun muslimien pyhän kirjan Koraanin polttamisesta. Silminnäkijän tapahtumista kuvaaman videon tultua julkisuuteen eri puolilla Afganistania järjestettiin mielenosoituksia, joissa vaadittiin naisten aseman parantamista ja uskonoppineiden vallan kaventamista.

Lähteet: AP, AFP