Ravintoloiden tupakkakielto purrut rajusti - henkilökunnan oireilu väheni murto-osaan

Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan henkilökunta on hyötynyt tuntuvasti ravintolasauhuttelun lopettamisesta. Hengitystie- ja silmäoireiden määrä on pudonnut neljäosaan tupakkalain kiristymisen jälkeen.

terveys
Mies sytyttää tupakkaa.
Hanna Lumme / Yle

Tupakointikielto ravintoloissa on suojannut niin ravintolatyöntekijöitä kuin asiakkaita tupakansavun terveyshaitoilta, vahvistaa uusi väitöstutkimus.

Ravintolatupakoinnin lopettamisen vaikutuksia on tutkinut Savonlinnan keskussairaalaan keuhkolääkäri, lääketieteen lisensiaatti Jere Reijula. Reijula väittelee aiheesta Helsingin yliopistossa toukokuun lopulla.

Väitöstutkimuksta varten toteutettiin kuusi valtakunnallista kyselytutkimusta vuosina 1999-2010. Tutkimus aloitettiin vuosi ennen tupakointikiellon voimaantuloa ja kyselytutkimuksia jatkettiin 10 vuotta sitä eteenpäin. Kysely lähetettiin ravintola-alalla toimiville Palvelualojen ammattiliitto PAM:in jäsenille.

Tupakansavulle altistumista arvioitiin kyselyjen lisäksi myös ravintoloissa tehdyillä sisäilman nikotiinipitoisuusmittauksilla Helsingissä, Jyväskylässä ja Lappeenrannassa.

Osittainen kielto puri huonosti

Tutkimus osoittaa, että osittainen tupakointikielto ei toiminut aluksi toivotulla tavalla. Kun tupakointi ravintoloissa kiellettiin vuonna 2000 vain osittain, tupakansavulle altistuminen väheni hitaasti. Kun tupakointi kiellettiin vuonna 2007 kokonaan, väheni altistuminen nopeasti. Vuosina 2007-2009 tupakansavulle altistumattomien määrä kasvoi 54 prosentista 82 prosenttiin.

Ravintolailman raikastuminen vähensi työntekijöiden oireilua selvästi. Vuosina 2007-2009 hengitystieoireiden esiintyvyys putosi 18 prosentista neljään prosenttiin. Silmäoireiden määrä putosi 23:sta kuuteen prosenttiin. Tämän uskotaan liittyvän vähentyneeseen tupakansavulle altistumiseen.

Myös ravintoloiden sisäilman mittauksissa todettiin, että keskimääräinen nikotiinipitoisuus laski vuosina 2004-2010 merkittävästi. Keskimääräinen nikotiinipitoisuus laski vuosina 2004-2010 tasosta 11.7 μg/m³ tasolle 0.1 μg/m³. Suurin pudotus todettiin pubeissa.

Väitöskirjatutkimuksessaan selvitettiin myös ravintolatyöntekijöiden sairastumista syöpiin. Viiden Pohjoismaan syöpärekisterin perusteella todetaan, että tarjoilijoilla on merkitsevästi lisääntynyt riski sairastua syöpään muuhun väestöön verrattuna. Tämä voi johtua siitä, että tarjoilijat tupakoivat muuta väestöä yleisemmin, altistuvat työssään tupakansavulle ja käyttävät alkoholia muuta väestöä enemmän.

Lääketieteen lisensiaatti Jere Reijula väittelee Helsingin yliopistossa ravintoloita koskevan tupakkalain toteutumisesta Suomessa. Väittely teoksesta The Impact of Tobacco Legislation on restaurant workers´ exposure to tobacco smoke in Finland järjestetään 28.5.