1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. postimerkit

Merkillinen Turku -kilpailu metsästää kaupunkikuvia – voittaako sinun otoksesi paikan postimerkissä

Etsimme kauneinta, merkillisintä ja kutkuttavinta Turku-kuvaa. Kilpailun voittajakuva päätyy postimerkkiin, joka julkaistaan syksyllä Turun päivänä.

postimerkit
Naiset istuvat nurmikolla jokirannassa.
Jenni Virta / Yle Turku

Posti, Yle Turku, Kaupunkilehti Turkulainen, Turkuseura ja Turun kaupunki aloittavat parhaan turkulaiskuvan metsästyksen. Keskiviikkona 20. toukokuuta käynnistyvän kilpailun nimi on Merkillinen Turku.

Kilpailuun osallistutaan joko lähettämällä kuva sähköpostilla osoitteeseen merkillinen.turku@gmail.com (siirryt toiseen palveluun) tai Instagramissa #merkillinenturku.

Kisan tarkoitus on kannustaa ihmisiä kuvaamaan kotikaupunkiaan mahdollisimman monesta eri kulmasta. Kuvan ei tarvitse olla valokuva – myös piirroksella tai maalauksella voi osallistua.

Kuvia voi lähettää heinäkuun loppuun asti. Tuomaristo valitsee kymmenen parasta kuvaa, joista turkulaiset saavat äänestää oman suosikkinsa postimerkkiin.

Voittajakuva julkaistaan postimerkkinä Turun päivänä 20. syyskuuta.

Kilpailun tuomaristoon kuuluvat järjestäjätahojen edustajien lisäksi tunnettu turkulainen laulaja Robin sekä yksi edustaja Turun lasten parlamentista, nuorisovaltuustosta sekä vanhus-, monikulttuurisuus- ja vammaisneuvostoista.

Pääkirjaston värikkäät ikkunat.
Yle Turussa työelämään tutustuvan, Piikkiön Yhtenäiskoulun ysiluokkalaisen Jenni Virran näkemys turkulaisesta kaupunkinäkymästä, joka ansaitsisi paikan postimerkissä.Jenni Virta / Yle
Miehet torikahvilla.
Yle Turussa työelämään tutustuvan, Piikkiön Yhtenäiskoulun ysiluokkalaisen Jenni Virran näkemys turkulaisesta kaupunkinäkymästä, joka ansaitsisi paikan postimerkissä.Jenni Virta / Yle
Keltaiset portaat.
Yle Turussa työelämään tutustuvan, Piikkiön Yhtenäiskoulun ysiluokkalaisen Jenni Virran näkemys turkulaisesta kaupunkinäkymästä, joka ansaitsisi paikan postimerkissä.Jenni Virta / Yle
Nuoret naiset kahvilla Turun jokirannassa.
Yle Turussa työelämään tutustuvan, Piikkiön Yhtenäiskoulun ysiluokkalaisen Jenni Virran näkemys turkulaisesta kaupunkinäkymästä, joka ansaitsisi paikan postimerkissä.Jenni Virta / Yle
Lue seuraavaksi