1. yle.fi
  2. Uutiset

Roskikset puhuisivat Turun murretta, jos kaupunkilaiset saisivat päättää

Turkulaiset ovat lähettäneet pari sataa ehdotusta kaupungin kaunistamisrahaston käyttämiseksi. Kesän aikana selviää, mihin rahaa lopulta käytetään.

Turku
Öinen Turun Aurajokimaisema.
Jouni Koutonen / Yle

Turkulaiset ovat lähettäneet 198 ehdotusta kaupungin kaunistamisrahaston käyttämiseksi.

Kaunistamiskohteiksi ehdotettiin muun muassa Kakolanpuiston serpentiinitien ympäristöä, Kauppatoria, rautatieaseman ympäristöä, Kupittaan sairaala-aluetta ja lähes kaikkia puistoja. Alueille toivottiin kukkaistutuksia ja yleistä siistimistä, lisää roskiksia, leikkivälineitä, pyörätelineitä sekä lisää penkkejä levähtämiseen ja luonnosta nauttimiseen.

Ehdotuksia tuli huhtikuun aikana sosiaalisen median ja kaupungin verkkosivuilla auki olleen kyselyn kautta sekä kirjeinä. Ideoita kaunistamiskohteiksi pyydettiin nyt ensimmäistä kertaa kaupunkilaisilta.

Aurajoki kaipaisi monenlaista ja roskikset saisivat puhua

Aurajokivarsi oli monen kauniostuskohde: ehdotettiin esimerkiksi puistoa Koroisten ristin peltoalueelle, valaistua suihkulähdettä Tuomiokirkkosillan ja Aurasillan välille, jokirannan penkkirivistöjen maalausta iloisin värein, hiekkarantaa Tuomiokirkon kohdalle sekä veteen siirrettävää uima-allasta.

Turkulaisilla on silmää kauneudelle ja paljon luovia uusia ideoita.

Timo Hintsanen

Lisäksi turkulaiset ehdottivat kaupunkiin Turun murretta puhuvia roskiksia, lisää yleisiä vessoja ja vanhanaikaisia opasteita viitoittamaan kävelijää eri nähtävyyksiin.

Kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen on tyytyväinen ehdotusten määrään ja laatuun.

– Turkulaisilla on silmää kauneudelle ja paljon luovia uusia ideoita, hän sanoo.

Turun kaupungin kaunistamisrahaston kuntalaiskyselyä valmistelleet kaupungin asiantuntijat ovat tutustuneet kaikkiin ehdotuksiin ja he tekevät oman ehdotuksensa kaupunginhallitukselle kesän aikana.

Ympäristö ei siistiydy, jos roskiksia ei käytetä

Turun kaupunki kaunistaa keskustaa joka vuosi 30 000 kesäkukalla. Penkkejä ja roska-astioita korjataan ja uusitaan vuosittain 50 000 eurolla.

Kaunistamistyöryhmän jäsen, ylläpitopäällikkö Mari Helin iloitsee, että ehdotuksissa moni nosti esiin ympäristön siisteyden ja puhtauden.

– Roskaaminen ei kuitenkaan vähene sillä, että kaupunki lisää roska-astioiden määrää. Niitä pitää myös osata käyttää, hän muistuttaa.

Asenteet ovat kuitenkin hänen mukaansa jo muuttuneet.

– Monessa kaunistamisrahaston ehdotuksessa nousi esiin ihmisten oman aktiivisuuden lisääminen esimerkiksi lähipuiston siivoamiseksi, Helin kertoo.

Lue seuraavaksi