Lahdessa tehdään miljoonien urakka korkeuksissa

Lahti on solminut rakennusyhtiö Lemminkäisen kanssa urakkasopimuksen, joka on hieman yli neljä miljoonaa euroa. Mäkimontussa saneerataan suurmäki sekä uusitaan alastulorinne ja jäälatu.

mäkihyppy
Lahden hyppyrimäet.
Taavi Salmivaara / Yle

Lahden suurmäen kunnostus annetaan rakennusyhtiö Lemminkäisen tehtäväksi. Lahti on solminut Lemminkäisen kanssa urakkasopimuksen, joka on hieman yli neljä miljoonaa euroa.

Urakkaan sisältyy betonirakenteisen suurmäen saneeraus sekä jääladun ja alastulorinteen uusiminen. Tuomaritornin tilat rakennetaan uudelleen, ja vanha puinen latusilta korvataan uudella. Osa töistä joudutaan tekemään 70 metrin korkeudessa maanpinnasta.

Mäkiurakka on osa Lahden 2017 MM-kisojen valmistelua. Työt alkavat välittömästi ja valmistuvat joulukuun alussa.