Historian opinnot havaittiin hyviksi kotouttamishankkeessa

Maahanmuuttajia on kotoutettu Vaasassa menetyksekkäästi tutustuttamalla heitä historiaan. Kevään aikana toteutettu Hetkiä Suomen historiassa –hanke sai niin hyvän vastaanoton, että toimintaa on päätetty jatkaa.

Kotimaa
Maahanmuuttajaopiskelijat saivat tutkittavakseen erilaisia Suomen historiaan liittyviä dokumentteja Hetkiä Suomen historiasta-hankkeen aikana.
Maahanmuuttajaopiskelijat saivat tutkittavakseen erilaisia Suomen historiaan liittyviä dokumentteja Hetkiä Suomen historiasta-hankkeen aikana.Vaasan kaupungin kulttuurikeskus

Vaasan aikuiskoulutuskeskus, Vaasan ammattikorkeakoulu, Vaasan kaupungin kulttuurikeskus ja Pohjanmaan museo aloittivat keväällä yhteistyökokeilun, jonka tavoitteena oli tarjota maahanmuuttajaopiskelijoille mahdollisuus tutustua Vaasan ja Suomen historiaan sekä tarjota samalla välineitä kotoutumiseen.

Maaliskuun puolivälissä alkaneessa Hetkiä Suomen historiasta –hankkeessa järjestettiin muun muassa sosionomiopiskelijoiden ja maahanmuuttajaopiskelijoiden yhteisiä tilaisuuksia Pohjanmaan museossa, jossa opiskelijat saivat tutkittavakseen esimerkiksi siirtolaisuudesta kertovat matkalaukun.

Maahanmuuttajaopiskelijat kiinnostuivat erityisesti siirtolaisuuslaukusta löytyvistä materiaaleista Pohjanmaan museossa.
Maahanmuuttajaopiskelijat kiinnostuivat erityisesti siirtolaisuuslaukusta löytyvistä materiaaleista Pohjanmaan museossa.Vaasan kaupungin kulttuurikeskus

– Halusimme etsiä hankkeessa yhtäläisyyksiä (opiskelijoiden välillä), eikä niinkään sitä, miten me eroamme muista kulttuureista. Etsimme sellaisia asioita, jotka voisivat leikata maahanmuuttajienkin elämää ja siirtolaisuus oli yksi vaikuttava kohta. Monelle oli suuri yllätys, että Suomesta ja varsinkin täältä Pohjanmaalta on lähtenyt niin paljon ihmisiä aikoinaan pois, kertoo hankeen koordinaattori ja Vaasan kaupungin kulttuurisuunnittelija Leena Nyqvist.

Myös Pohjanmaan museossa oltiin tyytyväisiä pilottihankkeeseen.

– Saimme uuden, ison aluevaltauksen yleisötyössä, kun tapasimme laajasti maahanmuuttajia sekä sosionomiopiskelijoita, joiden kanssa meillä ei ole ollut vielä yhteistyötä. Museossa on tänä vuonna menossa myös saavutettavuushanke, jossa yritetään madaltaa kynnystä päästä museoon ja esitellä museo kohtaamisen paikkana, kertoo museopedagogi Kukka-Maaria Kallio Pohjanmaan museosta.

Suomen historia kiinnostaa maahanmuuttajia

Maahanmuuttajaopiskelijat ovat olleet tyytyväisiä hankkeeseen. Pilotissa työharjoittelijana ollut Mayya Ratsuk, joka opiskelee itse liiketalousalaa Vaasan aikuiskoulutuskeskuksessa, kertoo opiskelijoiden olleen tyytyväisiä Suomen ja Vaasan historiaan liittyvään koulutukseen.

– Maahanmuuttajat ovat ymmärtäneet, että myös Suomen historia on ollut vaikea. Historian opiskeleminen on siinäkin mielessä tehokasta, että opimme samalla suomen kieltä, kun tutkimme esimerkiksi erilaisia dokumentteja, Ratsuk kertoo.

– Opiskelijoilta tuli hyvin positiivista palautetta, ja he olivat kiitollisia siitä, että saivat oppia ja nähdä Suomen historiaan liittyviä asioita luokkahuoneen ulkopuolella. He ovat hyvin kiinnostuneita tietämään asioita Suomen historiasta, koska tämä on heidän uusi kotimaansa. Samalla he saivat mahdollisuuden olla vuorovaikutuksessa suomalaisten opiskelijoiden kanssa ja saivat harjoittaa kielitaitoa elävässä elämässä, kertoo kielten ja monikulttuurisuuden kouluttaja Hanne Luttinen Vaasan aikuiskoulutuskeskuksesta.

Koordinaattori Leena Nyqvistin mukaan hankemalli on tarkoituksena viedä opintosuunnitelmaan asti.

– Ajatuksena on, että maahanmuuttajat saisivat jatkossa tämän saman paketin, ja hanketta jatketaan kyllä muutenkin, Nyqvist sanoo.