Sananen – Punkkivaroitus

Harkintakyky on pettänyt täydellisesti. Näinhän meille usein sanotaan. Vaan punkkarillepa ei sanota. Hän elää omaa elämäänsä ja venyttää rajojaan. Punk-aate voi kotimaassamme nyt paremmin kuin koskaan!

Näkökulmat
Mikko tutustuu lähemmin Igoriin.
Arvo Vuorela / Yle

Aina mun pitää mokata. Aina mun pitää sotkea. Aina mun pitää katua. Ei saa mennä koneelle, ei puhelimelle. En saa edes nähdä mun kavereita. Ja siitä alkaa sairausloma. Jonka aikana ehtii sukia partaansa ja miettiä onko sairaampi ihminen vai yhteiskunta.

Kuulostaako parlamentaarikon vaaliväsymykseltä? Sitähän se ei ole. Se on vanha tuttu, punk-aate, vastakulttuuri, joka syntyi 40 vuotta sitten ja juuri nyt olen vakuuttunut siitä, että tämä anarkistisesti sävyttynyt arvomaailma ja elämäntapa tulee meille tasaisesti 40 vuoden välein.

Aikahan on huutanut punkkia jo pitkään. Markkinamiehet ovat päättäneet kaikesta, sisustussuunnittelijat lopusta. Ihmisestä ehti jo tulla kuluttaja ja se on kuluttavaa. Nyt palataan ihmisiksi ja pois palaessaan karstapiikki saattaa aiheuttaa tuoksua ja rutinaa. Siksi annettakoon tänään punkkivaroitus.

Pertti Kurikan Nimipäivät ei ole sattumalta Suomen valinta. He ovat kavereita, joita moni kadehtii enemmän kuin kehtaa myöntää. He elävät omaa elämäänsä. Heidän ei koskaan tarvitse lipoa niin sanotusti "tärkeitä" takaloostereita. Heille täytyy olla kateellisia.

Pertti Kurikan Nimipäivät ei ole sattumalta Suomen valinta.

Punkissa kyse on vapaudesta. Siksi se kiehtoo 2010-luvunkin suomalaista, hänen takakireydessään. Voisiko omia normejaan vähän venyttää. Jos haluaa tehdä omasta elämästään oman, niin pitäisikö aloittaa tänään. Kapina ei ole sitä, että talloo naapurin tulppaanit, vaan sitä, että jättää rahapussin kotiin.

Koska tuli, vesi ja maa ovat ikiaikaisen vaikuttavia, sinäkin voit olla, vain olemalla oma haiseva itsesi. Kävele toiseen suuntaan kuin muut, nopeasti ohi peilien, ja katso sinne missä kitka on muovannut kauneutta.

Punk-konsertit tuskin häviävät koskaan. Kyse on energian vaihdosta. Jokainen konsertti on koulutustilaisuus. Siellä muistutetaan miten lähellä eläintä ihminen on, miten vietit vievät ja ajatus lyhenee. Kun musiikki pauhaa, meidän suhteellisuudentajuamme hoidetaan.

Terveet kädet on vanhin yhä toimiva kotimainen punkyhtye, nokkahahmo Läjä Äijälä tukevasti 50-luvun puolellasyntynyt. En ole nähnyt telttaa niin täytenä vielä koskaan kuin viime viikonloppuna Jyväskylässä, missä bändi esiintyi. Tanner oli täynnä siistejä vinosti hymyileviä kansalaisia. Tilaisuudessa oli nostalgiaa 12 prosenttia, mutta paljon enemmän vaikkapa tuoretta armoa ihmisotusta kohtaan. Saimme kuulla ”Pissaa ja paskaa” ja muut ajattomat klassikot. Olipa kevyt olo napittaa pomppaa kotimatkalla keskiluokkaisuuteen.

Moni kantaa punkkia nahkansa alla.

Punk on ajattelemista ja hetkeen tarttumista. Se eroaa siis jonkun verran vaikkapa kokouksista, joissa kyseiset muuttujat eivät yleensä vieraile yhtä aikaa. Kyse on oikeasta fiiliksestä. Ilman sitä ei ole mitään.

Emme voi välttää tylsistymistä tässä elämässä - aina mun pitää hoitaa tehtäviä. Mutta punk-asenne saattaa auttaa. Mittaria ei ole, mutta luulen, että moni kantaa punkkia nahkansa alla. Tämä punkki ei aiheuta puutiaisaivokuumetta. Päinvastoin. Se on kuin näkymätön vibraattori, joka poistaa turhia asioita ja kuona-aineita elämää häiritsemästä.

Punkkari mallia 2015 ei näytä punkkarilta. Sinun esimiehesi saattaa olla semmonen. Hänellä on paljon sapekasta sanottavaa, joka ei oikein sovi aamupalaveriin. Hän on valepuvussa sipsuttava vastakulttuurin airut.

Olen löytänyt itsekin sisäisen punkkarini. Pelkään, että se on muuttanut pysyvästi pernani kylkeen. Toisaalta toivon, että se monottaisi pikku pikku maihareillaan munuaisiani oikein kunnolla aina kun yritän olla epärehellinen itselleni.

Maallikkosaarnaaja Maasola