Irkkutunnelmaa entiseen taidemuseoon

Lönnströmin taidemuseon entiseen rakennukseen tulee liike- ja toimistotilaa. Yli 100 vuotta vanhan arvokiinteistön nykyinen omistaja lupaa, että taloon tehtävät muutokset toteutetaan vanhaa kunnioittaen.

taidemuseot
Lönnströmin taidemuseo.
Lönnströmin taidemuseo.Tapio Termonen / Yle

Raumalla olevan Lönnströmin entisen taidemuseon tuleva käyttö alkaa hahmottua. Taloon on tulossa liike- ja toimistotilaa sekä jossain määrin myös kulttuuritilaa. Päärakennuksen katutasoon on tulossa irlantilashenkinen ravintola. Talon omistaja Riku Räsänen sanoo, että lähes kaikki sopimukset vuokralaisten kanssa ovat jo kunnossa.

– Kaksi ylintä kerrosta on käytössä elokuussa ja katutaso lokakuussa, Räsänen kertoo.

Vapaana on vielä pihapiirin toisessa rakennuksessa olevat studiotilat.

Uudistus tehdään vanhaa kunnioittaen

Lönnströmin entinen taidemuseo sijaitsee keskeisellä paikalla Rauman keskustassa. Rakennus on tehty vuonna 1912 yksityiskodiksi. Siinä on ollut vuosien varrella muun muassa poliisilaitos ja raatihuone. Talosta löytyy edelleen pormestarin huone.

Uudistuksessa talo saa muun muassa uutta maalipintaa ja kulku siirtyy sisäpihalta Valtakadulle. Omistaja lupaa että kaikki tehdään vanhaa kunnioittaen.

– Museovirasto ei ole ollut esteenä, kun ideatkaan eivät ole olleet päättömiä, Räsänen sanoo.