Työvoimapalvelut entistä tiukemmin verkkoon – TE-toimistojen ovet lukkoon Lapissa

TE-toimistojen palvelut siirtyvät entistä vahvemmin verkkoon ja puhelimeen Lapissa. TE-toimistojen uudistuksen myötä palveluita tuotetaan sähköisesti verkossa, puhelinpalveluina, etäkuvayhteyden kautta. Henkilökohtainen palvelu on mahdollista vain erikseen ajanvarauksella.

Kotimaa
te-toimisto ovi
Jenny Huttunen / Yle

TE-palveluiden uudistaminen on ajankohtaista, koska palvelut ovat kehittyneet ja eivät enää perustu toimipaikkakohtaisuuteen. Lapin Ely-keskuksen tekemä uudistus korvaisi vuonna 2012 tehdyn päätöksen Lapin työ- ja elinkeinotoimiston palveluverkostosta. Tulevaisuudessa verkko- ja puhelinpalveluita tuotetaan alueellisina ympäri Lappia.

Tulevaisuudessa Lapin TE-toimistolla on hallinnollinen toimipaikka Rovaniemellä. Työskentelytiloja on eri puolilla Lappia edelleenkin, mutta ei entisenlaisia TE-palvelupisteitä.

Työnhakijat ja -antajat voivat hoitaa TE-palveluihin liittyvän asioinnin omilta tietokoneiltaan tai käyttää eri paikkakunnilla olevia yhteispalvelupisteitä, kuten Virtu-palvelupisteitä tai kuntien asiointipisteitä. Asioinnin voi hoitaa myös puhelimitse tai joissakin tapauksissa henkilökohtaisella käynnillä.

Palveluita joudutaan uudistamaan kustannussäästöjen saamiseksi sekä sopeuttamaan palvelut vähenevän henkilökunnan määrään.

– Karkeasti voi sanoa niin, että asiat joita TE-toimistojen kanssa hoidetaan ovat kahdenlaisia. Erilaiset akuutit, pienemmät asioiden hoitamiset, kuten erilaisten todistusten tai muiden toimittamiset hoituvat puhelimitse ja sähköisesti. Sitten taas ohjauksellisuutta edellyttävät tapahtumat ja palvelut tapahtuvat aina aikavarauksella, kertoo Lapin Ely-keskuksen strategiapäällikkö Tuija Ohtonen.

Ohtosen mukaan työ- ja elinkeinopalveluita käytetään jo nykyisin pääosin verkon kautta tai puhelimitse.

Toimintaa jää 13 paikkakunnalle, mutta ei toimistoa

Nykyisin TE-toimistolla on toimipaikka 14 paikkakunnalla Lapissa. Henkilökuntaa ei irtisanota eikä siirretä paikkakunnalta toiselle. Ainoastaan Kemi-Tornion toimistot yhdistyvät ja henkilöstö siirtyy yhteen toimipisteeseen.

Huolimatta siitä, että TE-toimistolla on työpiste jollakin paikkakunnalla, se ei kuitenkaan ole varsinainen asiointipiste. Toimistosta on mahdollista saada palvelua vain niissä tapauksissa kun henkilökohtaisella käynnillä katsotaan olevan hyötyä ja silloinkin varataan erikseen aika käynnille.

Lapin Ely-keskuksen strategiapäällikön Tuija Ohtosen mukaan tästä huolimatta TE-palveluita ei heikennetä nykyisestä.

– Näin on, että tällä päätöksellä ei palveluihin tule muutoksia. Palveluita kehitetään koko ajan niin, että entistä laajempi valikoima tulee sähköisesti hoidettavaksi. Myöskään meidän puhelinpalvelumme eivät vielä toimi parhaalla mahdollisella tavalla.

– Lisäksi asiointipisteverkosto ei ole vielä täysin kattava. Valtiovarainministeriössä on nyt hanke jossa haetaan näitä yhteisiä asiointipisteitä juuri sillä ajatuksella ja tarkoituksella, että kaikilla on mahdollisuus asiansa hoitaa asuinpaikasta riippumatta, vieläpä nykyistä paremmin, vakuuttaa Tuija Ohtonen.

TE-palvelujen uudistaminen perustuu valtakunnalliseen kolmen palvelulinjan malliin. Uutena mahdollisuutena on asiantuntijapalveluiden saatavuus etänä nettiyhteyden avulla esimerkiksi asiakkaan kotikoneelta. Tältä osin Lapin TE-toimisto mukana valtakunnallisessa kokeilussa.

Lapin Ely-keskus on pyytänyt Lapin kunnilta ja Lapin liitolta lausuntoja valmistellusta uudistuksesta.