1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Suomalaiskenraali EU:n toiseksi korkeimpaan sotilasvirkaan

Suomi on saanut edustajansa Euroopan unionin toiseksi korkeimpaan sotilasvirkaan.

Esa Pulkkinen Kuva: Puolustusvoimat

Suomalaiskenraali Esa Pulkkinen on valittu Euroopan unionin sotilasesikunnan johtajaksi.

Kenraalimajuri Pulkkinen aloittaa tehtävässä toukokuussa 2016. Tehtävä kestää kolme vuotta.

Pulkkisen virka on EU:n toiseksi korkein sotilasvirka.

Pulkkinen ylennettiin kenraalimajuriksi vuosi sitten kesäkuussa. Tällä hetkellä Pulkkinen toimii puolustusministeriön ylijohtajana.

Valtioneuvoston EU-ministerivaliokunta teki 11. helmikuuta päätöksen, jossa mukaan Suomi esitti Pulkkista tehtävään.

Pulkkisen valinnasta päättivät EU-maiden puolustusvoimien komentajat Brysselissä pidettävässä kokouksessa.