Reserviläiskirjeet aiheuttaneet pettymyksiä – "Sodankäynti on nuorten miesten hommaa"

Viimeistenkin puolustusvoimien reserviläiskirjeiden pitäisi kolahtaa postista tänään. Lähes miljoona reserviläistä saa kirjeen, jossa kerrotaan sodanaikainen sijoittumispaikka. Puolustusvoimat jalkautuu maanpuolustusiltoihin, joissa vastataan muun muassa kirjeen herättämiin kysymyksiin.

Kotimaa
Reserviläiskirjeen mallikappale.
Yle

Puolustusvoimien reserviläiskirjeet (siirryt toiseen palveluun) ovat perillä vastaanottajilla viimeistään näinä päivinä. Keski-Suomen aluetoimistoon on tullut jo lukuisia kirjeeseen liittyviä yhteydenottoja.

– Lähes kaikki ovat olleet positiivisia. Yhteydenotoissa kysellään yleisistä asioista, kuten omien tietojen päivittämisestä ja lyhenteiden merkityksistä, kertoo aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Jukka Kentala.

Muutama reserviläinen on myös jättänyt täydennyspalvelushakemuksen.

– Se tarkoittaa sitä, että reservissä oleva, varusmiespalveluksen käynyt henkilö haluaa siviilipalvelukseen. Tällaisia hakemuksia on Keski-Suomessa tullut ehkä viisi kappaletta.

Jokainen reserviläinen on tositilanteessa tärkeä

Reserviläiskirje on lähetetty noin 900 000 asevelvolliselle, kun koulutettuja on vielä enemmän, noin 1,4 miljoonaa. Osalle reserviläisistä kirje on tuottanut myös pettymyksiä ja harmistusta, kun sodanaikaista sijoittumispaikkaa ei olekaan määritelty.

230 000 henkilöä on saanut kirjeessään koodin, joka osoittaa määrättyä joukkoa.

Keuruun pioneerirykmentin viimeinen komentaja Jukka Kentala 31.12.2014.
Jukka KentalaRiika Raitio / Yle Keski-Suomi

– Sodanajan kokoonpano on jatkossa sen kokoinen, joten kaikille ei riitä paikkaa. Ja sellainen ajatushan siinä on, että kyllä sodankäynti on pääsääntöisesti nuorten miesten hommaa, Kentala sanoo.

Everstiluutnantin mukaan reserviläiset ovat kuitenkin yhtälailla tärkeitä.

– Jos maamme tälläiseen tilanteeseen joutuisi, niin jokaista tarvittaisiin.

Osa henkilöistä on saanut kirjeissään "varattu" -luokituksen. Tällöin työnantaja on varannut työntekijänsä sodanajan tehtäviin.

– Työnantaja on silloin luokiteltu yhteiskunnan toiminnan kannalta elintärkeäksi.

Maanpuolustushenki korkealla

Puolustusvoimat ja maanpuolustus ovat olleet ihmisten huulilla ehkä enemmän kuin aikoihin. Suomen reserviläiskirjeiden lähetyksen ajankohta ei kuitenkaan Kentalan mukaan liity esimerkiksi maailman politiikkaan.

– Vuonna 2010 Siilasmaan raportissa meitä kehotettiin pitämään parempaa yhteyttä reserviin ja siitä se lähti. 2013 operaatiopäällikkö päätti, että asia pannaan toimeen. Kirjeiden lähetystä kuitenkin siirrettiin tähän vuoteen, jotta puolustusvoimauudistus saatiin alta pois ja edellytykset nykytasolle.

Puolustusvoimat tiivistää yhteydenpitoon reserviläisiin myös Keski-Suomessa kuudella seutukunnalla järjestettävillämaanpuolustusilloilla (siirryt toiseen palveluun).

Jos maamme sotatilanteeseen joutuisi, jokaista tarvittaisiin.

Jukka Kentala

Kaikille avoimissa tilaisuuksissa vastataan muun muassa reserviläiskirjeiden herättämiin kysymyksiin.

– Toivomme paikalle ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita yhteiskunnan kokonaisturvallisuudesta, maanpuolustuksesta ja kenties omasta roolista osana sitä.

Varusmieskoulutuksessa mitataan maanpuolustushenkeä asteikolla 1-5. Kentalan mukaan joulukuussa kotiutuneilla varusmiehillä keskiarvo oli 4,1.

– Keski-Suomessa reservissä arvosana on vähintäänkin sama, ei kaukana viitosestakaan.

Jukka Kentalaa haastatteli Minna Matintupa.