Näkökulma: Hallitusneuvotteluissa riittää kipeitä asioita – Öljy-yhtiöiden vallasta ei hiiskuta

Elämme öljyllä pyörivässä maailmassa, mutta kuinka kauan? Onko hallitusneuvottelijoilla tahtoa ja rohkeutta puuttua ilmastonmuutokseen ja suuryritysten kuten öljy-yhtiöiden toimintaan, kysyy toimittaja Varpu Kiviranta.

Näkökulmat
Varpu Kiviranta.
Varpu Kiviranta.Henrietta Hassinen / Yle

Finlandia-voittaja Jussi Valtosen_ He eivät tiedä mitä tekevät_ -romaanissa nuori mies Samuel turhautuu maailmanmenosta ja siitä, että auktoriteetit, häntä iäkkäämmät ihmiset, suhtautuvat vakaviin ympäristöongelmiin antamalla neuvoja kuten "laita kansi kattilan päälle, kun keität vettä".

Hallitusneuvottelujen tiedotustilaisuudesta Smolnasta ulos kadulle astuessani oloni oli kutakuinkin sama: hallitusneuvottelijat puhuivat talouskasvun tärkeydestä. Itse olin juuri lukenut kanadalaisen tietokirjailijan Naomi Kleinin uusinta kirjaa This Changes Everything. Kirjassa Klein käsittelee ilmastonmuutosta ja kapitalismia ja vaatii valtioita ja valtioliittoja ohjaamaan markkinoita investoimalla vähäpäästöiseen tulevaisuuteen ja rajoittamaan fossiilisten polttoaineiden kulutusta sääntelyllä.

Hallitusneuvottelujen tiedotustilaisuuksissa on neuvottelujen hyvän meiningin lisäksi puhuttu paljon sääntelyn purkamisesta. Ilmastonmuutoksen hidastamiseksi valtion olisi kuitenkin parasta rajoittaa fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Jos Suomi olisi asiassa tosissaan, valtionyhtiö Arctia Shippingin jäänmurtajat Fennica ja Nordica eivät lähtisi jälleen arktisille merialueille avustamaan öljy-yhtiö Shelliä öljynporauksessa. Yhdysvallat antoi yhtiölle äskettäin luvan tietyin ehdoin öljynporaukseen alueilla, joissa mahdollisen öljyvuodon siivoaminen on käytännössä mahdotonta.

Hallitusneuvottelujen ulko- ja turvallisuuspoliittisen työryhmän linjauksessa (siirryt toiseen palveluun) mainitaan lyhyesti, että "Suomi on aktiivinen arktisen alueen hyödyntämisessä ja yhteistyössä. Kaikessa toiminnassa arktisella alueella otetaan huomioon kestävän kehityksen reunaehdot".

Painopiste on tästä päätellen alueen hyödyntämisessä, rahassa. Talvivaaran kaivoksenkin kohdalla varmasti on otettu kaikenlaiset reunaehdot huomioon, jollakin tavalla. Lopputulos vain on ollut jotain muuta kuin on odotettu.

Ilman suomalaisaluksia öljynporaus pohjoisilla merialueilla on mahdotonta. Vaaditunlaisia aluksia on maailmassa neljä ja esimerkiksi ruotsalaisilla on ollut kanttia kieltäytyä Shellin avustamisesta. Mahdollisen onnettomuuden riski on ollut mediassa esillä. Vähemmän julkisuutta on saanut se, että muun muassa Kansainvälisen energiajärjestö IEA (siirryt toiseen palveluun):n mukaan kaksi kolmasosaa tunnetuista fossiilivaroista on jätettävä maahan, jos haluamme rajoittaa maapallon lämpenemisen kahteen asteeseen, kuten olemme kansainvälisin sopimuksin sitoutuneet. Tässä valossa Shellin toiminta arktisilla alueilla on järjetöntä.

Nyt hallituksen energiapoliittisesta linjauksesta uumoillaan tulevan väljä. Hallitusneuvottelujen EU-työryhmälinjauksessa (siirryt toiseen palveluun) kirjoitetaan, että "hallitus on sitoutunut vuodelle 2030 päätetyn ilmasto- ja energiapaketin markkinaehtoiseen ja kustannustehokkaaseen toteuttamiseen sekä neuvotteluihin kansainvälisestä ilmastosopimuksesta. Teollisuuden kansainvälinen kilpailukyky ja hiilivuodon torjunta ovat ilmastopolitiikan keskeisiä lähtökohtia. Energiaunionin kehittämisen tavoitteena tulee olla kohtuuhintaisen ja kestävän energian saannin turvaaminen teollisuudelle ja kuluttajille".

Teollisuus ja markkinat tulevat työryhmän jäsenille siis ennen ihmisiä ja ilmastonmuutoksen torjuntaa, vaikka on jo todettu, että päästökauppa ja muut markkinamekanismit ovat tehottomia: ilmastonmuutokseen on puututtava poliittisia päätöksiä tekemällä.

Klein vertaa kirjassaan, että aikoinaan orjuus kiellettiin ja siirtomaat itsenäistyivät, vaikka molemmat olivat taloudellisesti hyvin kannattavia, kuten nykyisin fossiilisten polttoaineiden käyttö. Orjuuden lopettaminen vaati sisällissodan, eikä Yhdysvaltoja voi vieläkään kutsua tasa-arvoiseksi maaksi. Aikoinaan korvauksia maksettiin orjia omistaneille, ei tosiaankaan entisille orjille. Nähtäväksi jää, mitä ilmastonmuutokseen puuttuminen vaatii ihmiskunnalta.

Millainen Välimeren, tai Itämeren, humanitaarinen kriisi meitä odottaa, jos Etelä-Eurooppa aavikoituu?

Fossiilisten polttoaineiden kannattavuuden taustalla ovat puolestaan esimerkiksi tuet, joita valtiot niille myöntävät. Jos meillä on tulevassa hallituksessa rohkeita ihmisiä, he puuttuvat tähän, kuten Kansainvälinen valuuttarahasto IMF:kin (siirryt toiseen palveluun) kannustaa.

Ilmastonmuutos on tilaisuus jakaa vauraus uudella, entistä tasa-arvoisemmalla tavalla. Ehkä juuri siksi asialle ei ole tehty niin paljon ja nopeasti kuin pitäisi. Hallitusneuvotteluissa keskeisellä sijalla on se, kuinka Suomi tavoittaa talouskasvussa kilpailijansa kuten Saksan ja Ruotsin. Kokonaisuuden kannalta toivon, että päättäjät muistavat myös Saksan energiapolitiikan eli uusiutuvan energian suosimisen.

Isot yritykset kuten öljy-yhtiö Shell ovat tehneet investointeja esimerkiksi kaivoksiin, jotka toimivat vuosikymmeniä. Yhtiöt eivät siis usko valtioiden tekevän fossiilisista luopumiselle mitään 25–40 vuoteen, vaikka vuonna 2050 pitäisi olla jo valmista, eli luovuttu fossiilisista polttoaineista, jos kahden asteen tavoite pitää.

Shell tosin myönsi (siirryt toiseen palveluun) äskettäin liiketoimintastrategiaa ohjaavassa raportissaan toimivansa sen mukaan, että lämpötila nousee neljä astetta. Onko Suomen tulevalla hallituksella rohkeutta katsoa vuosikymmenien päähän, eikä vain vaalikauden loppuun? Neljän asteen nousu tarkoittaisi muun muassa Etelä-Euroopan aavikoitumista. Miettikääpä, millainen Välimeren tai Itämeren humanitaarinen kriisi meitä odottaa siinä tapauksessa.

Naomi Klein kirjoittaa, että ihmisten on ponnisteltava nyt yhdessä samalla tavalla kuin maailmansotien aikana tai esimerkiksi Yhdysvalloissa rotusyrjinnän vastaisessa kansalaisoikeustaistelussa 1950–60-luvuilla. Markkinavoimat eivät tällaisia ongelmia korjaa.