Riihimäen viisukatsomon arvio: "Erittäin nappi esitys!"

Riihimäellä vammaisten viisukatsomo kannusti Suomen euroviisuedustajaa täysin palkein. Vaikka jatkopaikkaa ei tullutkaan, on Suomen viesti Euroopalle selvä: meillä on kanttia ja itsetuntoa olla sellaisia kuin olemme, tasa-arvoisina ja arvokkaina.

Euroviisut
(Vasemmalta oikealle) Eero, Tomi ja Kari fanittavat Pertti Kurikan Nimipäiviä
Ville Välimäki / Yle

Moni muistaa Tomi Tuomisen A2 Kehitysvammais-illasta, jossa Tomi ja Susanna Tuominen kertoivat parisuhteestaan. Tomi oli mukana Riihimäen Kirkkopuiston seurakuntakodilla kisastudiotapahtumassa tiistai-iltana jännittämässä Pertti Kurikan Nimipäivien menestystä euroviisujen semifinaalissa.

– Erittäin hyvä tunnelma! Tykkään aika paljon Pertti Kurikan Nimipäivistä, niitä on kiva kuunnella. Jos ne voittaa, ostan kaikki maailman cd-levyt ja kaikki, musta on tosi tärkeä kuunnella kehitysvammaisten asioita, Tomi Tuominen kertoi.

Iltaan kuului myös kolme lyhyttä teatteriesitystä, musiikkia ja monenlaista iloista meininkiä. PKN:n esitystä katsottiin videoscreeniltä ja sen aikana yleisö kannusti huudoin ja taputuksin suosikkiaan. Tunnelma oli katossa ja heti esityksen jälkeen Tomi eli täysillä mukana:

– Näytti erittäin hyvältä, erittäin nappi esitys, tykkään tämmöisestä musiikista. Tosi ihanaa, PERTTI KURIKAN NIMIPÄIVÄÄÄT! Voitto kotiin!

Ydinfyysikko ja kehitysvammainen yhtä arvokkaita

Riihimäen seurakunnan kappalainen Kari Kauppinen toivoi, että PKN:n menestys voisi avata ihmisten silmät, sydämen ja ymmärryksen.

– Ihan uskomaton juttu, että PKN sai enemmän ääniä Uuden musiikin kilpailussa kuin kaikki muut ehdokkaat yhteensä. Heillä on rohkeus ja luottamus, me tehdään se. Hehän kiittivät ensimmäiseksi lehdistöhaastattelussa konsertin jälkeen muita, toivottivat onnea kaikille muillekin osallistujille – kuinka moni muista osallistujista olisi tehnyt tämän saman?

Kauppinen ihailee Pertti Kurikan Nimipäivien asennetta ja aitoutta.

– He nöyrästi lähtivät hommaan, että näin me tehdään ja näillä mennään, minuutti 40 sekuntia ja se on siinä. Mitään ei muuteta, puolialastomia tanssivia tyttöjä ei tule lavalle.

– En ole punkin asiantuntija – se on ihan hirveä biisi – mutta se juttu, että ne menee sinne. Nehän sopii genreen yhtä hyvin tai yhtä huonosti kuin sinappi pullaan. Itä-Euroopassa kehitysvammaiset asuvat laitoksessa, Suomessa heidät integroidaan yhteiskuntaan, on omat asunnot. Meillä on 3 000 työkykyistä kehitysvammaista, ja heistä noin 400 saa nyt palkkaa ja maksaa veroja tietyillä tukitoimilla.

PKN viestii suomalaisten hyvästä itsetunnosta

Kauppinen haluaa myös muistuttaa jokaisen ihmisen ainutkertaisuudesta ja tasa-arvosta.

– Me ollaan ainoastaan ja vain ihmisiä, emme eriarvoisia: ydinfyysikko on ihmisenä yhtä arvokas kuin Rivakan kehitysvammainen, joka pussittaa nappeja, he vain tekevät eri työtä. Ihmisenä jokainen ihminen on ainutkertainen ja arvokas.

Kari Kauppisen mielestä PKN:n lähettäminen Suomen edustajaksi euroviisuihin on osoitus suomalaisten hyvästä itsetunnosta.

– Yli sata miljoonaa ihmistä ympäri Eurooppaa näkee tämän. Paikassa, josta ennen vietiin kehitysvammaisia keskitysleirille, niin nyt he nousevat lavalle, ja he ovat Suomesta. Me ollaan kypsä kansa, jolla on korkea itsetunto, me uskallettiin tehdä tämä ennen ruotsalaisia, saksalaisia ja monia muita. Tämä on aivan uskomaton juttu, tätä pitää rummuttaa!