1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

"Ikuinen rakennustyömaa" valmistuu ehkä pian tai sitten ei – moottoritietä rakennettu Italiassa jo puoli vuosisataa

Salernosta Reggio di Calabriaan johtavan tien rakentamista ovat hidastaneet niin mafiosot kuin ammattitaidoton työnjohtokin. Kaikki eivät jaa pääministeri Matteo Renzin uskoa tieyhteyden viimeisenkin osuuden valmistumiseen "viimeistään ensi vuonna".

Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Viisi vuosikymmentä rakennettu moottoritieyhteys saattaa viimein olla valmistumassa Etelä-Italiassa. Napolin lähellä sijaitsevasta Salernosta Italian "saappaankärjessä" sijaitsevaan Reggio di Calabriaan johtavan A3-tien rakentaminen alkoi jo 1960-luvulla, mutta työ on edistynyt tuskastuttavan hitaasti.

Rakennustöitä ovat viivästyttäneet asiaansa osaamaton työnjohto, työn huono jälki ja korruptio sekä rakennusalueella valtaa käyttävät mafiosot. Noin 450 kilometriä pitkän tien alkupää on Camorran aluetta ja loppupää 'Ndranghetan hallussa.

Tien kerrotaan muun muassa tekevän omituisen mutkan vain sen vuoksi, ettei se kulkisi liian läheltä yhden mafioson huvilaa.

Iisakin kirkkoa ja Helsingin metroa muistuttavaan "ikuisesti keskeneräiseen tiehen" on upotettu rahaa miljardeja euroja. Arvostelijoiden mukaan tiestä on tullut symboli kaikelle sille, mikä on Italiassa vialla.

"Saippuaooppera on päättymässä"

Nyt Italian pääministeri Matteo Renzi vakuuttaa, että viimeinenkin osuus tiestä valmistuu aivan pian. Renzi vakuuttaa Italian yleisradioyhtiön Rain haastattelussa (siirryt toiseen palveluun), että moottoritiestä puuttuva 20 kilometrin pituinen pätkä valmistuu viimeistään ensi vuonna. Urakkaan on komennettu noin 3 000 työntekijää, joiden kerrotaan työskentelevän päivin ja öin seitsemänä päivänä viikossa.

– Salerno–Reggio Calabria-saippuaooppera on päättymässä, Renzi uskoo.

Kaikki eivät kuitenkaan jaa pääministerin optimismia.

– On täysin selvää, että työn valmistuminen vuodessa vaatisi ihmeen, päivittelee La Repubblica (siirryt toiseen palveluun) -sanomalehti.

Myös monet muuta ovat ihmeissään pääministerin puuhakkuudesta.

– Olen yllättynyt. Kuulostaa propagandalta, puuskahtaa Gigi Veraldi rakennustyöläisten ammattiliitosta.

– Uskomme vasta, kun näemme, tylyttää puolestaan ympäristönsuojelu- ja kuluttajansuojajärjestö Codaconsin tiedottaja Stefano Zerbi The Independent -lehdessä (siirryt toiseen palveluun).