Suomalaismuotoilijalle jättipalkinto Ruotsista

Muotoilija Ilkka Suppanen on saanut merkittävän pohjoismaisen muotoilupalkinnon. Torsten ja Wanja Söderbergin nimellä kulkeva tunnustus on arvoltaan reilut 100 000 euroa.

kulttuuri
Ilkka Suppanen.
Ilkka Suppanen.studio suppanen

Juryn perusteella Suppasen muotoilua leimaavat aika ja ajatus, sillä suomalaismuotoilijan töissä on jätetty aikaa myös ajatteluun.

Vuonna 1968 syntynyttä Suppasta pidetään yhtenä Suomen parhaiten tunnetuista nykysuunnittelijoista maailmalla.

Suppanen on pyörittänyt omaa nimeään kantavaa suunnittelutoimistoa Helsingissä 90-luvun puolivälistä lähtien. Hän tuli tunnetuksi 90-luvun lopulla Airbag-tuolistaan.

Suppanen on opiskellut arkkitehtuuria Teknillisessä korkeakoulussa sekä sisustus- ja huonekalusuunnittelua Taideteollisessa korkeakoulussa.

Hän opettaa tätä nykyä muotoilua Aalto-yliopiston muotoilun laitoksella.

Ruotsalainen Torsten ja Wanja Söderbergin palkinto tuli viimeksi Suomeen vuonna 2009, kun muotoilija Harri Koskinen sai sen.

Torsten ja Wanja Söderbergin palkinto on jaettu Ruotsissa vuodesta 1994.

Söderbergit hankkivat aikoinaan omaisuutensa teräksen ja raudan tukkukauppiaina. Pariskunnan nimeä kantavaa palkintoa hallinnoi Göteborgissa sijaitseva, muotiin, muotoiluun ja taidekäsityöhön erikoistunut Röhsska-museo.

Suppasen näyttely avautuu museossa marraskuun alussa.