Maailman suurimmat pankit tuomittiin miljardikorvauksiin valuuttakeinottelusta

Viisi maailman suurinta pankkia joutuu maksamaan yhteensä yli viiden miljardin euron vahingonkorvaukset valuuttamarkkinoiden ja korkotasojen manipuloinnista.

talous
Barclays
Barclays erottaa kahdeksan valuuttakurssien manipulointiin syyllistynyttä työntekijää.Andy Rain / EPA

Yhdysvaltalaisviranomaiset ovat määränneet viisi maailman suurinta pankkia maksamaan yli viiden miljardin euron vahingonkorvaukset valuuttamarkkinoiden ja korkotasojen manipuloinnista.

Neljä pankeista myönsi syyllisyytensä niitä vastaan valuuttakurssien manipuloinnista nostettuihin syytteisiin. Yhteensä vahingonkorvauksia määrättiin yli 5,6 miljardia dollaria eli noin 5,1 miljardia euroa.

Viranomaisten mukaan yhdysvaltalaiset JPMorgan Chase ja Citigroup sekä brittiläiset Barclays ja Royal Bank of Scotland muodostivat yhdessä salaliiton Yhdysvaltain dollarin ja euron kurssien manipuloimiseksi kansainvälisillä valuuttamarkkinoilla. Pankkien valuuttakauppiaat jakoivat toistensa kanssa tietoja asiakkaidensa antamista kaupankäyntimääräyksistä ja käyttivät tietoja lisätäkseen asiakkaidensa voittoja.

Keskiviikkona julkistetun pankkien ja viranomaisten välillä tehdyn sopimuksen mukaan pankit jakoivat tietojaan vuoden 2007 joulukuun ja tammikuun 2013 välillä. Yhdysvaltain oikeusministerin Loretta Lynchin mukaan pankkien työntekijät käyttivät lähes päivittäin internetin keskustelusivustoja jakaakseen tietojaan.

Lynchin mukaan pankkien toiminta vahingoitti lukuisia kuluttajia, sijoittajia ja instituutioita ympäri maailman.

Barclays joutuu maksamaan yli 2 miljardia euroa

Neljän valuuttakurssien manipuloinnin myöntäneen pankin lisäksi viides pankki, sveitsiläinen UBS, myönsi syyllisyytensä korkojen manipulointiin ja maksaa rikossyytteiden perusteella yli 180 miljoonaa euroa vahingonkorvauksia.

JPMorgan Chasen rikossyytteiden perusteella maksettaviksi määrätyt vahingonkorvaukset ovat noin 490 miljoonaa euroa ja Citigroupin korvaukset noin 830 miljoonaa euroa.

Barclays joutuu maksamaan korvauksina noin 580 miljoonaa euroa ja Royal Bank of Scotland noin 350 miljoonaa euroa.

Barclays maksaa lisäksi yli 1,1 miljardia euroa korvauksina useille yhdysvaltalaisille ja brittiläisille pankkivalvontaviranomaisille. Lisäksi Barclays erottaa kahdeksan sen valuuttakurssien manipulointiin syyllistynyttä työntekijää.

Rikossyyteistä seuranneiden vahingonkorvausten lisäksi Yhdysvaltain keskuspankki määräsi pankeille yli 1,4 miljardin euron sakot.

Barclaysille määrätyt vahingonkorvaukset ovat suurimmat, yli 2,1 miljardia euroa, sillä se ei avustanut muiden pankkien tavoin Yhdysvaltain, Britannian ja Sveitsin viranomaisia kurssikeinottelun tutkimuksissa.

Lähteet: Reuters, AP