Sanomalehti Satakunnan Työ lopetetaan

Vasemmistoliitto pienentää lehtiensä lehdistötukea ja lopettaa sen Porissa ilmestyvältä Satakunnan Työltä kokonaan. Tuen vähentämistä perustellaan huonolla vaalituloksella.

politiikka
Satakunnan Työn artikkeli
Satakunnan Työ

Porissa julkaistu Satakunnan Työ -sanomalehti aiotaan lopettaa.

Vasemmistoliitto vähentää lehtiensä puoluetukea ja lopettaa sen Satakunnan Työltä kokonaan. Tämän seurauksena Satakunnan Työn julkaisijan Kansan Uutiset Oy:n hallitus on päättänyt lopettaa Satakunnan Työn julkaisemisen vuoden 2015 lopussa. Puolueen lehdistötuki vähenee huonon vaalimenestyksen takia.

Satakunnan Työ ilmestyy kerran viikossä ja sillä on 4 vakituista työntekijää sekä useita avustajia.

– Se on ikävä päätös satakuntalaisille. Satakunnassahan vaalitulos oli ihan odotetun kaltainen, joten tämä on iso pettymys, sanoo Satakunnan Työn päätoimittaja Sirpa Koskinen.

Ikävä päätös satakuntalaisille.

Päätoimittaja Sirpa Koskinen

Lähes 70 vuoden historia

Koskisen mukaan Satakunnan Työlle yritetään vielä löytää rahoitusta. Asiasta on käyty neuvotteluja, mutta Koskinen ei uskalla arvioida, mistä rahoitusta saataisiin. Porin kaupunki lopetti ilmoitusten julkaisemisen Satakunnan Työssä äskettäin.

Satakunnan Työ on ilmestynyt syksyllä 69 vuotta. 90-luvulle saakka lehti oli SKDL:n ja kommunistien lehti, nyttemmin vasemmistoliiton äänenkannattaja.

Pori on Helsingin lisäksi ainoa kaupunki Suomessa, jossa on ilmestynyt kaksi vasemmistolehteä. Myös SDP:n lehti Uusi Aika on arvioiden mukaan vaakalaudalla lehdistötuen vähenemisen takia.