1. yle.fi
  2. Uutiset

Kouluikäiset yhä kriittisempiä ulkonäköään kohtaan – lastenvaateliikkeillä iso rooli

Lasten ja nuorten ulkonäköpaineet eivät vaatekaupoissa kulkemalla tai muotilehtien sivuja selailemalla ainakaan helpota. Muoti on lastenvaateliikkeen omistajan mielestä muuttunut vuosien aikana yhä aikuismaisempaan suuntaan. Joillain liikkeillä on kuitenkin vielä mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, mitä vaatteita kauppojen hyllyiltä löytyy.

Kotimaan uutiset
Anton&Nina-lastenvaateliikkeen omistaja Merja Hartikainen liikkeessään Kempeleen Zeppelinissä.
Noora Takamäki / Yle

Lasten ja nuorten pukeutuminen ja muoti on muuttunut Anton&Nina-lastenvaateliikkeen pääomistaja Merja Hartikaisen uran aikana hurjasti. Ketjun 25-vuotisen taipaleen aikana niin kuosit kuin mallitkin ovat kehittyneet.

– Jo ihan kaikki värimaailmatkin ovat erilaiset. Ja kouluikäisten lasten vaatteiden mallit ovat aika paljon tuolta aikuisten puolelta, Hartikainen kuvailee.

Vaateketjut satsaavat kouluikäisiin

Erityisesti tyttöjen vaatteet ja asusteet noudattelevat naisten muotia. Hartikainen näkee aikuisten maailmasta peräisin olevassa muodissa niin hyviä kuin huonojakin puolia.

– Tytötkin seuraavat ja lukevat muotilehtiä ja toki he haluavat kaupasta löytää sellaisia vaatteita, jotka ovat muodin mukaisia.

Ulkomailta tulee paljon tarjontaa ja siellä on myös satsattu paljon tämänikäisiin nuoriin ja koululaisiin.

Merja Hartikainen

– Niitä on kiva pitää, kun ne ovat sen oikean muodin mukaisia, Hartikainen jatkaa.

Uransa aikana kauppias on huomannut sen, miten lapset ovat yhä kriittisempiä omaa ulkonäköään ja pukeutumistaan kohtaan.

– Sitä seurataan yhä enemmän ja vaatteita myös ostetaan enemmän. Ulkomailta tulee paljon tarjontaa ja siellä on myös satsattu paljon tämänikäisiin nuoriin ja koululaisiin, Hartikainen kertoo.

Yrittäjällä on valtaa valita

Kauppias seuraa vaatteiden myyntiä ja se vaikuttaa luonnollisesti siihen, mitä tuotteita hankitaan lisää. Hartikainen on kuitenkin kiitollinen siitä, että itsenäisenä yrittäjänä hän pystyy itse päättämään, mitä tuotteita liikkeisiinsä haluaa.

– Tämähän juuri on meidän valtti, kun me ollaan suomalainen yksityisomisteinen ketju. Me voidaan pienellä porukalla päättää ja katsoa, että mitkä käy suomalaisille lapsille.

Vaatteiden täytyy olla oman ikäisen näköisiä.

Merja Hartikainen

Hartikaisen pitkän uran aikana hän on saanut asiakkailta hyvin vähän kriittistä palautetta vaatemallistoista ja edellisestä palautteestakin on vierähtänyt jo pitkän aikaa. Hän pitää omaa rooliaan kauppiaana tärkeänä.

– Meillä on ollut sellaisia merkkejä, joiden värit olivat liian rajuja ja vaatteet olivat aivan liian aikuismaisia. Ne on jätetty sen takia pois, koska en halua sellaisia meidän kaupoista myydä. Vaatteiden täytyy olla oman ikäisen näköisiä, Hartikainen summaa.

Noora Takamäki / Yle Oulu

Lue seuraavaksi