Kova ehdotus hallitusneuvotteluissa: Ammattikoulututkinto kaksivuotiseksi

Yle Uutisten saamien tietojen mukaan hallitusneuvotteluissa on paineita lyhentää ammattikoulutusta kahteen vuoteen. Tämä saattaisi vaarantaa ammattikoululaisten oikeuden jatko-opintoihin.

politiikka
Johanna Mäkiniemi opastaa opiskelijoita opetuskeittiössä.
Johanna Mäkiniemi opastaa opiskelijoita opetuskeittiössä.Kati Siponmaa / Yle

Yle Uutisten saamien tietojen mukaan hallitusneuvotteluissa suunnitellaan ammatillisen koulutuksen lyhentämistä kahteen vuoteen.

Käytännössä tämä saattaisi tarkoittaa, ettei ammattikoululaisilla olisi mahdollisuutta hakea tutkinnollaan korkeakouluopintoihin.

Taustalla olisi ammattikoulun tutkintojen laajuuden kaventuminen. Tutkinto ei enää olisi tasaveroinen lukiosta saadun tutkinnon kanssa.

Nykyisin ammatillista peruskoulutusta tarjoavissa ammattikouluissa opiskellaan noin kolme vuotta. Ammatillisen perustutkinnon suorittanut on oikeutettu hakemaan ammattikorkeakouluihin tai yliopistoihin.

Ehdotuksen taustalla on se, että työuria pyritään saamaan pidemmiksi ja opiskelijoita nopeammin työelämään.

Hallitusneuvotteluissa paine koulutusta pohtivaan työryhmään on peräisin Ylen tietojen mukaan muista työryhmistä. Yksi tähän uudistukseen paineita antava taho saattaa olla rakenneuudistuksia pohtiva ryhmä.