1. yle.fi
  2. Uutiset

Boliden investoi 13 miljoonaa jätteen läjitykseen Harjavallassa

Harjavaltaan tehdään kaksi suurta jätteensijoitusaluetta. Alueille sijoitetaan teollisuusprosesseissa syntyvää jätettä.

Kotimaan uutiset
Bolidenin sulattamo Harjavallassa. Kaksi työmiestä seisoo ylätasanteella.
Bolidenin sulattamo Harjavallassa.Mari Itkonen / Yle

Harjavaltaan aletaan rakentaa uusia teollisuusprosesseissa syntyvän jätteen sijoitusalueita. Alueet rakennuttavan Boliden Harjavallan mukaan yhteisarvo on 13 miljoonaa euroa.

Harjavallan Sievariin raekennetaan noin 16 hehtaarin alue, jonne läjitetään kuparihienokuonaa. Ratalaan puolestaan tulee 1,6 hehtaarin laajennusalue nikkelikuonalle.

Rakennustöistä vastaa Ekokem. Rakennustyöt alkavat heti ja valmistuvat Ratalassa vuoden 2015 aikana ja Sievarissa vuoden 2016 lopussa.

Ratalan sijoitusalueen pohja tehdään puolen metrin paksuisesta maabentoniittikerroksesta ja kahden millimetrin HDPE-muovikalvosta. Sievarin pohjarakenne koostuu tasatun pohjamaan päälle tiivistettävästä metrin paksuisesta maabentoniittikerroksesta sekä sen päälle asennettavasta kahden millimetrin HDPE-muovikalvosta.

Lue seuraavaksi