Rakkaus ralliin on koottu museoon

Kun autourheiluun hurahtaa, sille ei mahda mitään. Tämän on todennut korpilahtelainen Pentti Nikander. Mies on kerännyt Mika Häkkisen ensimmäisesta maailmanmestaruudesta alkaen ralli- ja formula-aiheisia tavaroita, joita on kertynyt jo yhden pienen museon verran.

urheilu
Ralliauton pienoismalli Korpilahden rallimuseossa. Kuva otettu 20.5.2015
Salla Syvänen / Yle

Pentti Nikander alkoi kerätä autourheiluun liittyvää esineistöä Mika Häkkisen ensimmäisen maailmanmestaruuden jälkeen vuonna 1998.

Ensimmäiset kolme vuotta kokoelmaan kelpuutettiin vain Mika Häkkiseen liittyvää tavaraa, mutta hiljalleen rakas harrastus sai entistä suuremmat mittasuhteet. Nyt autourheilutavaraa löytyy pienen museon verran, kertoo korpilahtelainen Pentti Nikander.

– En ole kaikkia esineitä laskenut. Pienoismalleja on jotain vähän reilut 500 kappaletta ja sitten on muu esineistö päälle.

Kuva otettu Korpilahden Horkan kylällä sijaitsevasta rallimuseosta 20.5.2015
Salla Syvänen / Yle

Nikander kerää kokoelmiinsa suomalaisten formulakuskien ja rallin MM-sarjaa ajaneiden kuljettajien tavaroita.

Itse hankkimien pienoismalliautojen ja -formuloiden lisäksi kokoelmista löytyy erilaisia fanitavaroita ja palkintoja, mutta myös esimerkiksi Juha Kankkusen mainosolutpullo ja Mika Salon varikkoskootteri Tyrell-tallin ajoilta. Esillä on paljon myös ajoasuja ja lippalakkeja, Nikander jatkaa.

– Kuskien varusteet olen saanut jokaiselta kuljettajalta ja kartturilta henkilökohtaisesti. Tässä muutama viikko sitten Jari-Matti Latvalan kartturi Miikka Anttila kävi ja hän toi Fordin ja Volkkarin ajopuvut. Ne on viimesimmät museoon tuodut tavarat.

Kuvassa Kimi Räikkösen fanitavaraa Korpilahden Rallimuseossa. Kuva otettu 20.5.2015
Salla Syvänen / Yle

Museon omistaja ei osaa sanoa, mikä esine olisi kokoelman erikoisin ja rakkain. Hän on ottanut kaikki lahjoitukset ja hankinnat ilolla vastaan.

– Nämä on kaikki mun mielestä löytöjä. Esimerkiksi vanhat ajopuvut, lippalakit ja podiumhatut on ainutkertaisia, että ei niitä varmaan kovin paljoa ole liikenteessä muuta kuin ne kappaleet, jotka on täällä.

Tulevaisuudessa kokoelma kasvaa entisestään

Pentti Nikanderin Rallimuseossa on nähtävillä myös kattava kokoelma lehtileikkeitä suomalaiskuljettajista ja suomalaisesta autourheilusta. Leikekirjojen tekoon hän saa tärkeää paikallisapua.

– Mulla on Korpilahden kirjaston kanssa diili. Mä käyn kerran viikossa tsekkaamassa siellä lehdet, otan kaikki ne mukaan, käyn ne läpi ja leikkaan itse kaikki lehtileikkeet. Paikallisen ravintolan kanssa on samanlainen diili.

Pentti Nikanderin kokoelma on kasvanut vuosien varrella vakuuttavaa vauhtia. Ensimmäinen varsinainen museorakennus syntyi vuonna 2008 kesäasunnon pihaan hinatusta kuorma-auton rungosta. Viime kesänä museoon rakennettiin laajennusosa ja haaveita on jo suuremmastakin tilasta.

– No, itseni tuntien todennäköisesti tästä tulee joskus suurempi. Mihinkä tämä innostus tästä häviää. Sitten kun jään työelämästä pois ja on enemmän aikaa, niin voi olla, että sitä tavaraa tulee vielä enemmän.

Kuvassa Juha Kankkusen mainosolutpullo Korpilahden Rallimuseossa. Kuva otettu 20.5.2015
Salla Syvänen / Yle

Pentti Nikander toivoo, että ihmiset voisivat tulevaisuudessa käydä enemmänkin katsomassa komeaa suomalaista autourheilukokoelmaa, sillä tähän asti museo ei ole ollut säännöllisesti auki.

– Nyt tää on aika rajallista, kun tänne on päässyt vain silloin kun täällä on oltu paikalla.

Valitettavasti Jyväskylän MM-rallin aikaan ralliväki ei pääse museossa vierailemaan, sillä mies on töissä aiempien vuosien tapaan Horkan erikoiskokeen lähdössä. Ralliaiheisista lahjoistuksista mies ei rallien aikaan kuitenkaan kieltäydy, sillä museoon päätynyttä tavaraa on tuotu hänelle myös erikoiskokeelle.

– Moni on tuonut mulle sinne lähtöön tavaraa ja toivon, että tänä kesänä toisivat samallalailla. Meinaan kyllä Facebookkiin laittaa ilmoituksen, että olen siellä paikalla. Toivotaan, että se poikii jotain tullessaan, Pentti Nikander nauraa.