Meri-Lapin pyörätieverkosto on kattava, mutta kirjavassa kunnossa

Osa Meri-Lapin pyöräteistä on talven jäljiltä niin kelvottomassa kunnossa, että harrastajat välttävät niillä ajamista. Kiitosta aktiivipyöräilijät antavat kuitenkin siitä, että tänä vuonna tiet on putsattu suhteellisen hyvissä ajoin.

Pyöräliikenne
Matti Purtanen, pyöräilijä
Karoliina Haapakoski / Yle

Pyöräilykausi on pyörähtänyt Meri-Lapissakin toden teolla käyntiin. Aktiiviharrastajat ovat yhtä mieltä siitä, että alueen pyörätieverkosto on kattava, mutta kokemukset teiden kunnosta vaihtelevat paikkakunnan ja reittien mukaan.

Läpi vuoden pyöräilevä kemiläinen Harri Virtanen sanoo, että Kemin ja lähiseudun pyöräväylät ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta lähes kelvottomassa kunnossa.

– Niitä ei ole varmaan vuosikausiin uusittu. Varsinkin nämä kaupunkialueen pyörätiet ovat melko huonokuntoisia. Teissä on paljon reikiä, railoja ja monttuja, Virtanen listaa.

Hänen kokemuksensa mukaan hyviä pyöräteitä lähialueelta löytyy vain muutama.

– Viantieltä Simoon ja Hepolantieltä Maksniemeen menevät pätkät ovat aika uusia ja ne ovat hyvässä kunnossa, muualla railoja ja monttuja alkaa olla aika paljon.

Talvi on tehnyt tehtävänsä

Virtasen kokemuksen mukaan mennyt talvi on kohdellut pyöräteitä edellisvuotta huonommin.

– Varsinkin ihan syviä reikiä on ilmestynyt viime talven aikana. Näkee, että talvi on tehnyt tehtävänsä jarouta on yksi syy siihen. Jos on tottunut, että joku tie on hyvässä kunnossa, niin se on saattanut talven aikana muuttua rypelöiseksi ja reikäiseksi, Virtanen kuvaa.

Harri Virtanen, pyöräilijä
Karoliina Haapakoski / Yle

Mies kertoo pyöräteiden huonon kunnon olevan yksi syy siihen, minkä vuoksi hän mieluummin polkeekin maantiellä.

– Tiessä olevat railot ovat hengenvaarallisia, varsinkin jos ajaa kapearenkaisella maantiepyörällä. Siinä kaatuu ihan varmasti. Jos itse säilyy ehjänä, niin välineet ainakin menevät rikki. Vähintään vanteet vääntyvät. Juuri se on yksi syy, minkä vuoksi vältän ajamasta pyöräteillä.

Varsinkin ihan syviä reikiä on ilmestynyt viime talven aikana. Näkee, että talvi on tehnyt tehtävänsä.

Harri Virtanen

Lenkin varrelta ei moitteen sijaa

Torniolainen aktiivipyöräilijä Matti Purtanen antaa puolestaan kiitosta kaupungin pyöräilyväylille. Hänen mukaansa tiet on putsattu tänä vuonna suhteellisen aikaisin eikä pahoja routavaurioitakaan ole pyöräillessä vastaan tullut.

– Niillä lenkeillä, mitä me olemme tehneet tässä Tornion ympäristössä, pyörätiet ovat olleet hyvässä kunnossa. Niissä ei ole moittimisen sijaa. Poikittaisetkin halkeamat meidän lenkkiväylän teillä ovat olleet melko harvinaisia, Purtanen kehuu.

Vuosikymmeniä pyöräillyt Purtanen kuitenkin tietää, että myös heikkokuntoisia teitä kaupungin lähiympäristöstä löytyy esimerkiksi Laivaniemestä Kemiin päin pyöräillessä.

– Siellä on heikompia pätkiä, ne ovat sitä vanhempaa pyörätiestöä ja siellä olisi parantamisen varaa tien kunnossa, Purtanen sanoo.

Purtanen ei ole vielä suunnannut lenkkejään pohjoiseen päin, joten Jokivarrentien kunto ei ole vielä miehelle selväksi tullut.

– Siellähän on ollut viemäriputkiston työmaa, enkä tiedä, miten se on haitannut pyöräilijöitä. Mutta viime kesänä sekin tie oli ihan hyvässä kunnossa.