Uusi someilmiö kasvattaa suosiotaan – tee suora lähetys omasta elämästäsi

Lifecasting on sosiaalisen median ilmiö, jossa oman elämän tapahtumia jaetaan reaaliajassa videon välityksellä. Striimaaminen on paljon vaativampaa esiintymistä kuin esimerkiksi videobloggaaminen.

internet
Älypuhelin
Ulkonäön merkitys korostuu sosiaalisen median aikakaudella. Nuoret myös muokkaavat kuviaan tykkäysten toivossa. Katso Hämeenkylän uutisluokan juttu aiheesta.

Haluaisitko valmistaa illallisesi satojen silmäparien katseiden alla? Osa katsojista on mahdollisesti samaan aikaan tuhansien kilometrien päässä, kuten Belgiassa tai Japanissa.

Oman elämän striimaaminen eli lifecasting kasvattaa suosiotaan maailmalla. Kyseessä on sosiaalisen median ilmiö, jossa jaetaan oman elämän tapahtumia reaaliajassa videon välityksellä.

Striimaaja voi jakaa esimerkiksi jonkin yksittäisen arkisen tapahtuman, kuten vaikkapa ruoan valmistamisen. Joillekin striimaus on päiväkirjan kaltainen tapa dokumentoida omaa elämäänsä. Maailmalla käyttäjät jakavat hyvin pitkiäkin jaksoja päivästään.

Videobloggaamisesta on tullut viimeaikoina hyvin suosittua Suomessa ja sosiaalisen median spesialisti Toni Nummela uskoo, että vloggaaminen laskee kynnystä siirtyä tallennetusta videosta striimaamisen pariin. Ensimmäiset digipioneerit ovat ryhtyneet striimaamaan elämäänsä myös Suomessa.

Suora lähetys on kuitenkin tekijälleen haastavampi kuin perinteinen videon tallentaminen. Striimatessa materiaalia ei voi enää kuvata uudelleen.

– Livenä pitää olla vielä parempi, kun mitään ei voi leikata pois. Striimaaminen vaatii enemmän esiintyjän lahjoja kuin esimerkiksi vloggaaminen, Nummela toteaa.

Kansainvälinen kisakatsomo

Erityisesti mobiili- ja muita sähköisiä pelejä pelaavien keskuudessa oman pelin striimaaminen on yleistä. Pelejä seurataan ympäri maailman ja striimin yhteydessä oleva kommenttikenttä mahdollistaa striimaajan ja hänen seuraajiensa interaktiivisen kanssakäymisen.

Striimaaminen vaatii enemmän esiintyjän lahjoja kuin esimerkiksi vloggaaminen.

Toni Nummela

Striimaajan ja yleisön välille syntyy vahva side.

– Pelistriimien katsominen on koukuttavaa ja se perustuu paljon persoonaan. Striimaajan ei tarvitse edes pelata erityisen hyvin, vaan jutun suola on viihdyttävä reagointi pelin tapahtumiin ja hyvien kommenttien heittäminen., Nummela sanoo.

Sinustako striimaaja?

Striimaaminen älypuhelimella on teknisesti helppoa. Ensin ladataan striimaussovellus, luodaan tili ja aletaan striimata. YouTubea tutkinut Nummela kuitenkin huomauttaa, että striimaamisessa kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti hyvään äänen laatuun ja lähetyksen aiheeseen.

– Mieti, mikä saa ihmiset katsomaan juuri sinun lähetystäsi. Täytyy olla jokin koukku.

– Suosittuja sovelluksia on todella paljon, mutta nyt pinnalla ovat Meerkat ja Periscope. Myös vanhemmalla Bambuser-sovelluksella voidaan tehdä striimejä. Puhelimessa kannattaa olla suhteellisen hyvä kamera ja varsinkin mikrofoni. Hyvää ääntä kuuntelee mielellään vaikka kuva olisi huono, mutta ei toisin päin, Nummela kertoo.

Kun striimin idea ja muut puitteet ovat valmiina, kannattaa pohtia sitä, miten omalle lähetykselleen saa näkyvyyttä. Toisinaan pelkkä loistava idea saa videon leviämään verkossa, mutta yleensä tarvitaan kaveriverkostoja ja muita sosiaalisen median kanavia levittämään sanaa.