Sitkeä trio kirjoitti kuusi vuotta: sanataidekoulusta todistus ja pienoisromaani kainaloon

Sanataidekoululaisten päättötyö vaatii vuoden sinnikkään rupeaman. Kun kuuden vuoden opinnot huipentuvat pienoisromaanin valmistumiseen, jää hetkeksi haikea mieli, mutta paljon muutakin: sujuva tekstin tuottamisen taito ja liuta kirjoituskilpailuvoittoja.

kulttuuri
Kuvassa kolme iloista nuorta,  Kaisa Hietalahti (vas) Annu-Elina Erkkilä ja Anni Keskipoikela, ovat valmistuneet sanataidekoulusta
Santtulaiset Kaisa Hietalahti (vas) Annu-Elina Erkkilä ja Anni Keskipoikela ovat valmistuneet sanataidekoulusta Jukka-Pekka Tyhtilä / Yle

Kun kokkolalaiskolmikko aloitti Kokkolan sanataidekoulun kuusi vuotta sitten, oli ryhmässä 13 opiskelijaa. Loppuun saakka sinnitteli päättäväinen trio: Anni Keskipoikela, Kaisa Hietalahti ja Annu-Elina Erkkilä.

Heille kirjoittamisesta ja kaikesta sanallisesta ilmaisusta tuli luonnollinen osa elämää. Ja niin iso osa, että se kannatti viedä loppuun.

– Kotona moni kirjoitus olisi jäänyt pöytälaatikkoon pyörimään, mutta sanataidekoulussa tuli potkua ja pitkäjänteisyyttä. Tekstit sai viimeisteltyä, kun sai ohjausta ja säännöllistä palautetta, tytöt pohtivat yhdessä.

Vuoden vienyt päättötyö oli ponnistus. Prosessi vaati itsenäistä työskentelyä, ja samalla sanataidekoulun ryhmäkokoontumisia harvennettiin.

– Välillä oli luovuttamisen tuskaa, mutta kaukana odotti palkinto eli ensimmäinen oma romaani. Siitä ajatuksesta ne voimanrippeet tulivat.

Matkan varrella tytöt ovat napsineet vaihtelevasti kirjoituskilpailuvoittoja, vaikka se ei tunnu kolmikkoa kovin kiehtovan. Esimerkiksi Anni Keskipoikela pokkasi vuonna 2010 Napero-Finlandian. Sen jälkeen niihin on osallistuttu yhä harvemmin.

Yhtä monta tyyliä kuin kirjoittajaa

Taiteenlajina sanataide on vielä melko nuori, mutta sen piiriin voi lukea laajasti ajatellen kaiken, mitä kielellä voi tehdä.

Kotona moni kirjoitus olisi jäänyt pöytälaatikkoon pyörimään. Mutta sanataidekoulussa sai potkua ja pitkäjänteisyyttä.

Anni Keskipoikela

Juuri se kaikki vetäisi mukaan myös kokkolalaiskolmikon. Inspiraation yllättäessä luomus on saatava ylös minne hyvänsä.

– Tarinoita ja runonpätkiä rustataan joka kouluvihkoon. Matikanvihkon sivut ovat riimejä täynnä, he nauravat.

Mutta mikä sytyttää inspiraation?

– Jopa hauskannäköinen puu innostaa tarinoimaan. Tai yksittäiset hetket, kun aurinko nousee taivaalle ja tienoo on rauhallinen, tytöt kuvailevat.

Koulun edetessä jokainen on löytänyt myös oman tyylinsä.

Kaisan tarinoissa on lyyristä herkyyttä, hän kirjoittaakin mieluiten runoja. Annu-Elinalta syntyy fantasiaa ja Annin juoni kietoutuu usein henkilöiden ympärille.

Yksi yhteinen haave on kaikilla.

– Edes yksi iso romaani pitäisi saada kirjoitettua, vakuuttaa kolmikko.