1. yle.fi
  2. Uutiset

Tanssisalin kynnyksen yli astuva poika on yhä mysteerimies

Poikien tanssinopetukseen erikoistunut tanssitaiteilija Isto Turpeinen tietää kuinka vaikeaa on astua poikakoodia varpaille. Hän potki aisan yli kun lähti työläisperheen vesana tanssijaksi. Tv-ohjelmat ovat tuoneet poikiakin tanssin pariin, mutta ennen kaikkea lapset ja nuoret pitäisi kohtata ihmisinä, jotka tulevat tanssisaliin harrastamaan taidetta, ei sen kummempaa.

Kotimaan uutiset
Ballettitanssijan kädet ojennettuina
Yle / Mika Kanerva

Kun läänintaiteilija Isto Turpeinen pienenä poikana näki perheen mustavalkotelevisiosta balettia, hän tiesi haluavansa tanssia isona ammatikseen.

– Kotioloissa kukaan ei oikein ymmärtänyt, mitä minä halusin. Mä olin työläisperheen poika, jossa kulttuuri oli sellaisenaan arjen kulttuuria. Esimerkiksi käsitys tanssista oli, että se on sosiaalista ja se ei ole taidemuoto.

Poika joka astuu tanssisalin kynnyksen yli, on tietyllä tavalla mysteeri vielä

Isto Turpeinen

– Puhuttiin siitä, että totta kai sä voit tanssia. Sillä ymmärrettiin nimenomaan sitä, että minä harrastan paritanssia eli menen lavalle ja haen toista tanssimaan, kertoi Turpeinen omasta lähtökohdistaan ryhtyä tanssin ammattilaiseksi.

TV on tuonut tanssia lähemmäksi

Pitkän uransa aikana Turpeinen on tanssinut monessa eri tanssiseurueessa ja teattereissa sekä opettanut tanssia useissa oppilaitoksissa.

Keväällä tarkastetussa väitöskirjassaan Turpeinen tutki kohtaamista ja kokemuksen jakamista tanssin opetuksessa. Erityisen lähellä Isto Turpeisen sydäntä on poikien tanssinopetus.

– Poika, joka astuu tanssisalin kynnyksen yli, on tietyllä tavalla mysteeri vielä, sanoo Turpeinen.

Läänintaiteilija Isto Turpeinen
Läänintaiteliija Isto Turpeisen väitöstutkimus Raakalautaa ja rakkautta tarkastettiin kuluvan vuoden huhtikuussa. Tutkimus käsitteli kohtaamista ja kokemuksen jakamista jakaminen tanssin opetuksessa.Kati Turtola / Yle

Viime aikoina julkisuudessa on puhuttu paljon tanssivista pojista ja moni poika on innoissaan aloittanut tanssiharrastuksen television tanssiohjelmien ja –kilpailujen innoittamana.

– Kaikki tämä hullunmylly, mikä liittyy tällaisiin tosi tv -formaatteihin ja muihin, on tuonut tanssia tietyllä tavalla lähemmäksi, mutta siitä huolimatta poikakoodi tanssissa on edelleen aika vahva. Meidän pitäisi kohdata kasvavat lapset ja nuoret ihmisinä, jotka tulevat tanssisaliin harrastamaan sitä taidetta eikä sen kummempaa, sanoo Isto Turpeinen.

Kaikki pojat eivät ole kovia kundeja

Poikakoodeilla tarkoitetaan yleensä sitä, miten esimerkiksi poikaporukka määrittelee itse, miten ollaan poikana maailmassa. Pojan ei kuulu tanssia balettia, eikä välttämättä edes pärjätä koulussa. Tanssiva poika poikkeaa helposti porukan säännöistä ja sitä voi seurata homottelua. Sillä ei kuitenkaan välttämättä ole mitään tekemistä homoseksuaalisuuden kanssa.

Turpeinen haluaa muistuttaa vanhempia, että sekä tyttöjä että poikia on monenlaisia. Kaikki tytöt eivät halua tanssia balettia eikä poikien tanssi ole vain hip hop -kulttuurin mukaista tanssia.

– Katsotaan sitä poikaa sellaisena kuin se ihmisenä on. Lapset ovat lapsia ja silloin pitää olla tosi herkkä sen kanssa, koska pojatkin ovat yksilöinä erilaisia. Eivät he kaikki ole tietyllä tavalla dynaamisia ja itkemättömiä, vähän kovapintaisia, jotka harrastaa fyysistä rispektin rakentamista, miettii Turpeinen.

Lapsi voi pitää äidille omia tanssitunteja keittiössä

Turpeinen muistuttaa, että tanssivan lapsen vanhempien olisi juteltava lapsen kanssa tanssiharrastuksesta. Jos tanssitunnille meneminen ei maistukaan, siitä olisi hyvä jutella.

– Voi olla, että on välillä vähän vastenmielistäkin mennä tanssitunnille. Mielestäni ei pidä vieroksua lasten kanssa puhumista siitä, että mikä on hyvän elämän perusta. Että on jotain tekemistä, joka tuntuu hyvältä, pohtii Turpeinen.

Turpeinen pitää tärkeänä, että tanssivan lapsen ja nuoren vanhemmilla olisi mahdollisuus nähdä paitsi jokakeväisiä tanssinäytöksiä, saada käsitys myös siitä, mitä on opiskella tanssia ja käydä tavallisilla tanssitunneilla. Tanssitaiteilija kannustaa vanhempia osallistumaan toisinaan järjestettäville avointen ovien tunneille, joilla vanhemmat voivat seurata lastensa harjoittelemista.

1960-luvulla mun tanssisali oli minun makuuhuoneeni, jossa oli pieni käytävä lipaston ja sängyn välissä

Isto Turpeinen

Turpeinen kertoo ilahtuneena siitä, miten kuuli omien pienien poikaoppilaittensa opettaneen omia vanhempiaan tanssimaan kotona.

– Siellä tuli palautteessa tekstiä, että poika on pitänyt keittiössä tuntia rumpua käyttäen, niin kuin minäkin käytin.

Tanssin harrastukseenkin tehokkuuden vaatimus luo kaavamaisuuksia. Turpeinen puhuukin pedagogisesta rohkeudesta, jolloin tanssinopettaja uskaltaa rikkoa rakenteita ja myös keskustella oppilaittensa kanssa harrastamisesta, suorittamisen sijaan.

– Voidaan mennä vaikka piknikille ja jutella siitä tanssin harrastamisesta. ”Ai, joraatteko te siinä nurmikolla, no hyvä!" Spontaanisuutta lisää, kannustaa Isto Turpeinen.

Tanssimisen riemu voi löytyä yksin tanssien

Turpeinen istuu oman ammattinsakin takia lukuisissa tanssikoulujen kevät- ja joulunäytöksissä. Hän tietää, miten esitykset ovat harrastajille tärkeitä ja miten katsomot täyttyvät vanhemmista, kummeista ja mummeista, jotka aplodeeraavat innoissaan.

– Ne näytöksethän ovat just niitä, jotka jäävät mieleen huippukokemuksina, kun me tanssittiin ja siellä oli neljäsataa katsojaa ja ne hurrasivat ja että se tuntuu hyvältä, tietää Turpeinen.

Turpeinen korostaa, että tanssimisen riemu ei ole kiinni suuresta yleisöstä. Tanssin ilo voi löytyä yksin tai vaikka kaveriporukalla tanssiessa.

– Mulla oman tanssimisen villein tila on sellainen, kun mä olen yksin studiossa. Silloin 60-luvulla, mun tanssisali oli minun makuuhuoneeni, jossa oli pieni käytävä lipaston ja sängyn välissä, siinä minä hypin, paljastaa tanssitaiteilija.

Lue seuraavaksi