Tornionjoen lohilaskuri auki – rikkoutuuko viime kesän ennätys?

Lohilaskurista voi käydä ihmettelemässä, miten paljon luonnonlohta palaa tänä kesänä Tornionjokeen ja Simojokeen. Lohimäärän seuraaminen ja sitä kautta esimeriksi kesän kalastusreissun ajankohdasta päättäminen on tehty helpoksi, sillä tietoja julkaistaan lähes päivittäin

Kotimaa
Nettisivuilta kuva lohilaskurista.
Riikka Rautiainen/ Yle

Tornionjokeen ja Simojokeen nousevaa lohimäärää voi seurata jälleen netissä. Seuranta on suosittua, sillä viime kesänä Tornionjoen lohimäärän vuoksi verkkosivulle tehtiin noin 330 000 käyntiä.

Tämän vuoden nousumääriä voi seurata verkossa elokuun loppuun saakka, jolloin lohen kutuvaellus päättyy.

Luonnonvarakeskus seuraa lohennousun runsautta ja ajoittumista kaikuluotaimilla, jotka sijaitsevat Tornion-Muonionjoessa Ylitornion Kattilakoskella ja Simojoella Simon taajaman kupeessa.

Tuoreita tietoja lohimäärien kehityksestä julkaistaa lähes päivittäin verkossa (siirryt toiseen palveluun). Lohennousun seuranta nykymuodossaan alkoi Simojoella vuonna 2008 ja Tornionjoella vuonna 2009

Huippu ajoittuu kesä-heinäkuulle

Itämeren luonnonlohikannat ovat vahvistumassa, mikä näkyy myös kaikuluotauksissa: ensimmäisinä seurantakesinä Tornionjoella havaittiin 20 000–30 000 nousulohta, mutta viime kesänä peräti 100 000 lohta.

Simojoella lohimäärät ovat vastaavasti kasvaneet noin tuhannesta lohesta viime vuoden lähes 4000 loheen.

Lohennousun huippu Tornionjoella ja Simojoella ajoittuu vuosittain juhannuksen ja heinäkuun alun väliselle ajalle.

Seurannassa käytettävä kaikuluotain on kehitetty tutkimuskäyttöön, ja se tuottaa vedenalaista videokuvaa, josta kalat lasketaan. Tietoja käytetään lohikantojen hoidon ja kalastuksen säätelyn perustana.