1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Esa Putaansuu on Pertti Kurikan kaveri ja Lordin pikkuserkku

Lappilaisen kehitysvammaisten Oman Bändin laulusolisiti Esa Putaansuu on laulanut bändissä sen alusta asti jo 27 vuotta. Euroviisuiltana hän on keikalla Rovaniemen, Suomen ainoan Euroviisuvoittajakaupungin, virallisessa euroviisustudiossa Ravintiola Sfäärissä. Vaikka PKN putosikin jatkosta se ei lannista Esaa. Aina on kiva laulaa!

Kotimaan uutiset
Esa Putaansuu. Oma Bändi.
Jarmo Siivikko

Bar&Lounge Sfääri ja Euroviisuillan toinen järjestäjä Simerock tekevät samalla hyväntekeväisyyttä. Illan lipputulot lahjoitetaan lyhentämättömänä Kolpeneen palvelukeskukselle kehitysvammaisten kulttuuritoimintaan. Rahoilla on tarkoitus järjestää kaikkien aikojen ensimmäinen koko Lapin kehitysvammaisten kulttuuritapahtuma.

Esa on laulumies

Esa Putaansuu on laulanut Omassa Bändisssä jo kohta kolmekymmentä vuotta. Silti hän innostuu aina kun pääsee laulamaan. Lapin Radion haastattelukin päätettiin laulamalla ja se oli hienoa.

– Mie tykkään laulaa, sitä ihan odottaa, että pääsee keikalle. Saa olla ihmisten kanssa ja antaa ihmisille hyvää mieltä. Se on hienoa sosiaalista toimintaa, Esa Putaansuu tietää.

Esa pitää esiintymisestä ja ihmisten kanssa olemisesta. Hän muistelee aikoja jolloin oli musiikkikirjastossa töissä ja sai tutustiua erilaisiin ihmisiin ja musiikkiin. Oman arvioinsan mukaan musiikki ja erityisesti laulu on siivittänyt hänen elämäänsä pikkupojasta lähtien.

Lordin voitto säväyttää vieläkin

Esa sanoo olevansa ylpeä Lordin Euroviisuvoitosta. Yksi syy siihen on se, että Mr. Lordi, Tomi Putaansuu on Esan pikkuserkku. Esan mielestä Lordin kappalekin oli hyvä, vaikka Esa pitääkin enemmän klassisesta musiikista. Silti kotiinpäin ei vedetä, ilo oli ylimmillään kun Lordi ansaitusti voitti vuonna 2006.

- Olimme perheen kanssa Rhodoksella silloin ja tuntui kuin koko hotelli olisi räjähtänyt ilosta kun selvisi, että Lordi voitti, Esa muistelee.

Pertti Kurikka on hieno mies

Pertti Kurikan Nimipäivät on myös tuttu porukka. Oma Bändi on ollut sen kanssa samalla keikallakin ainakin pari kertaa.

– En nyt voi sanoa, että olisin Pertti Kurikan sydänystävä, mutta hyvä kaveri ainakin. Aika erikoinen persoona. On keskittynyt siiihen mitä tekee, niikuin minäkin, mutta hieno kaveri, Esa toteaa vaatimattomana.

Vähän Esaa harmitti kun PKN ei päässyt jatkoon, mutta ei hän sitä aio kauaa murehtia.

– Mitä sitä turhaan murehtimaan semmoisia asioita joille ei voi mitään, mie murehin sitte kun on siihen aihetta, muuten mie olen iloinen, Esa sanoo ja jatkaa Ystävän laululla, joka on Esan yksi suosikeista.

Hyvää keikkaa Esa!

Lue seuraavaksi