"Kaunista turhuutta pitää olla" – jätemateriaalista syntyi ympäristötaidetta

Kurjimmat kasvonsa näyttänyt kevätsää yritti heittää kapuloita ympäristötaiteen rattaisiin lauantaina Jyväskylässä. Lutakon rantaan aamusta alkaen suunniteltu yhteisötapahtuma jouduttiin aloittamaan sisätiloissa, mutta päivän kirkastuessa kierrätysmateriaaleista valmistettu teos saatiin lopulta paikalleen. Hymyt eivät kuitenkaan missään vaiheessa hyytyneet.

ilmiöt
Pienten tarinoiden puu.
Pienten tarinoiden puu.Aliisa Piirla

Lauantaiaamu valkeni Jyväskylässä poikkeuksellisen koleana ja sateisena. Tuuli nostatti Jyväsjärven pintaan vaahtopäitä ja ilmassa leijaili sadetta.

Lutakonpuistossa oli alkamassa Osallisuutta! -tapahtuma, johon liittyi yhteisöllisen ympäristötaideteoksen rakentaminen kierrätysmateriaaleista. Mukaan odotettiin läheisen Lutakon lähipalvelutalon asukkaita ja heidän omaisiaan, sekä keitä tahansa ohikulkijoita.

Tuulen piiskatessa askartelu osoittautui kuitenkin mahdottomaksi. Tapahtuman tuottajat, Aliisa Piirla ja Suvi Lindell-Mäkelä Humakista sekä teoksen ohjaaja, kuvataiteilija Minja Revonkorpi, siirtyivät rekvisiittoineen sisätiloihin palvelutalolle.

– Tällainen riski on, kun ulkoilmatapahtumaa järjestää. Ehkä parin tunnin päästä pääsemme taas ulos, Aliisa Piirla totesi toiveikkaana.

Kierrätysmateriaalin käsittelyä
Minja Revonkorven ja kulttuurituottaja-opiskelija Suli Lindell-Mäkelän hymy ei hyytynyt, vaikka kurja sää muutti suunnitelmia ja pakotti siirtymään sisätiloihin.Petra Thurén / Yle

Muistot talteen tilkuin ja rusetein

Kuva palvelutalosta
Aliisa Piirla (vasemmalla) kirjaa Aila Hirven tarinaa osaksi taideteosta.Petra Thurén / Yle

Alkuhämmingin jälkeen askartelu ja taiteilu pääsi kuitenkin vauhtiin palvelutalon ruokalassa. Paikalle kokoontui reilu kourallinen ikäihmisiä, osa tekemään ja toiset katselemaan.

Säkeistä kaivettiin matonkuteita, nauhoja, tilkkuja, muttereita, cd-levyjä ja muuta kierrätykseen joutanutta materiaalia. Taitavissa käsissä niistä alkoi muotoutua köynnöksiä. Tarkoitus oli rakentaa Lutakon rantaan Pienten tarinoiden puu: kankaanpaloille kirjattiin ylös muistoja ja sattumuksia vuosien varrelta.

Tekstiä kankaanpalalla.
Pienet muistot tallennettiin kangastilkuille.Petra Thurén / Yle

Tilaa luovuudelle ja improvisaatiolle

Yhteisöllisen ympäristötaiteen idea on tuottaa taidetta julkiseen, kenties yllättävään paikkaan, luonnon tilaan. Materiaaliksi käy melkein kaikki, tekemään pääsevät kaikki ja valmista työtä voivat ihailla - kaikki.

Lähikuvassa naruja ja nyörejä.
Värikkäät narut ja nyörinpätkät päätyvät osaksi ympäristötaideteosta.Petra Thurén / Yle

Teoksen lähtöajatus oli kuvataiteilijan päässä, mutta sijaa jäi ennen kaikkea tekijöiden luovuudelle ja mielikuvitukselle. Kulttuurituottaja-opiskelijoiden mukaan yhtä tärkeää kuin tekeminen, on näkeminen.

– Koska mitään taideteosta ei ole olemassa, jos sillä ei ole yleisöä.

Ja Pienten tarinoiden puulla todennäköisesti riittää yleisöä, sijaitseehan se Jyväskylän suosituimman ulkoilureitin varrella.

– Teoksen on tarkoitus olla esillä kaksi viikkoa. Toivottavasti se ei kohtaa ilkivaltaa tai enempää dramaattisia luonnonilmiöitä.