1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Pikkulapsi putosi kaivoon Sastamalassa

Pelastuslaitoksen mukaan lapsi putosi viiden metrin matkan syvään kaivoveteen

Kotimaan uutiset
Kartta.
Yle Uutisgrafiikka

Pirkanmaan pelastuslaitos on pelastanut kaivoon pudoneen pikkulapsen Sastamalan Mouhijärvellä. Palomestari Heikki Havukaisen mukaan viisivuotias poika oli ollut leikkimässä sisarustensa kanssa, kun he olivat onnistuneet poistamaan pihapiirissä olevan kaivon suojakannen. Poika horjahti kaivon suuaukosta ja putosi viiden metrin matkan syvään kaivoveteen.

Pojan sisko oli hälyttänyt isän apuun ja isä oli laskenut pojalle puutarhaletkun, josta kiinni pitämällä poika pysyi veden pinnalla. Paikalle ensimmäisenä saapuneen Mouhijärven VPK:n palomies laskeutui kaivoon ja nosti pojan ylös.

Palomestari Havukaisen mukaan lapsi oli kylmissään ja järkyttynyt, ja hänet kuljetettiin varmuuden vuoksi Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan tutkittavaksi. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että poika selvisi onnettomuudesta säikähdyksellä.

Lue seuraavaksi