Viron TV:n Ainar Ruussaar: Venäjänkielinen tv-kanava olisi estänyt pronssimellakat

Viron yleisradioyhtiö ERR käynnistää venäjänkielisen tv-kanavan syyskuun lopussa. Kanavan päätavoitteena on tutustuttaa maan venäjänkieliset asuinmaahansa, joka on heille tuntemattomanpi kuin Venäjä.

Ulkomaat
Viron yleisradioyhtiön hallituksen jäsen Ainar Ruussaar.
- Yritämme herättää eri kieltä puhuvissa kansanosissa yhteenkuuluvuuden tunteen, määrittelee Viron yleisradioyhtiön hallituksen jäsen Ainar Ruussaar uuden tv-kanavan päätavoitteen. Risto Vuorinen

Virossa asuu yli 300 000 äidinkielenään venäjää puhuvaa ihmistä, joista suurin osa saa päivittäin tietonsa maailman menosta Venäjällä tuotetuista tv-ohjelmista. Vironvenäläisten tv-ruuduissa pyörivät pääasiassa Venäjän valtionhallinnon valvomat Pervõi Baldiiski-, RTR- ja NTV-kanavat. Viron valtiontelevisiossa venäjänkielinen ohjelmatoiminta rajoittuu ETV:n 2-kanavalla esitettäviin Aktuaalne Kaamera -iltauutisiin.

Venäjänkielisen tv-ohjelmiston puute on johtanut siihen, että valtaosa Viron venäjää puhuvista ihmisistä ei tiedä asuinmaansa asioista juuri mitään. Viron ihmisoikeusinstituutin viime vuonna teettämässä tutkimuksessa selvisi, että kaksi kolmasosaa venäjänkielisistä ei tunne esimerkiksi Viron poliittisia puolueita, ei yhtään elokuvaohjaajaa tai säveltäjää eikä edes Viron euroviisujen esittäjiä.

"Yksinkertaisesti surullista"

Kyselyjen mukaan Viron venäjänkieliset tuntevat hyvin Venäjän ajankohtaiset tapahtumat ja maan poliittiset painotukset. Sen sijaan kosketus virolaiseen arkipäivään puuttuu valtaosalta venäjänkielisistä ihmisistä.

Näytämme vähemmän Putinia, mutta enemmän Narvaa, Tarttoa, Tallinnaa sekä Brysseliä ja Helsinkiä.

Ainar Ruussaar

– Poliitikot voivat nähdä tässä turvallisuusriskin. Minusta tämä on yksinkertaisesti hyvin surullista. Ajatelkaa. He ovat eläneet 25 vuotta itsenäisessä Virossa tietämättä sen tarkemmin, mikä tämä maa on. Yritämme nyt päästä tilanteeseen, jossa kaikki ymmärtävät, minkälaisessa valtiossa elämme, selvittää tulevan kanavan ETV+:n päätavoitetta Viron yleisradioyhtiön hallituksen jäsen Ainar Ruussaar.

Vaikka tuleva kanava haluaa murtaa Venäjältä johdettujen tv-kanavien monopolin, painottaa Ruussaar sitä, ettei Viroon rakenneta Putinin hallinnon vastaista kanavaa. Sellaisen tarpeesta on puhuttu parin vuoden aikana useissa Euroopan maissa. Suunnitelmissa oli taannoin muun muassa Baltian maiden yhteinen tv-kanava Kremlin propagandaa vastaan.

– ERR on kuin Suomen Yle, riippumaton tiedonvälittäjä. Propagandaan perustuva tv-kanava ei tule jo yksin toimiluvan perusteella kysymykseen. Näytämme vähemmän Putinia, mutta enemmän Narvaa, Tarttoa, Tallinnaa sekä Brysseliä ja Helsinkiä, sanoo Ruussaar.

Yksipuolinen tieto ruokki mellakoita

Venäjänkielisen tv-kanavan tarpellisuus on tiedetty Virossa jo kauan. Kanavaa oltiin melkein perustamassa kevään 2007 niin sanottujen pronssimellakoiden jälkeen. Väkivaltaisten mielenilmaisujen yhtenä pääsyynä pidettiin sitä, että itärajan takaa syötetty informaatio yllytti pienen, venäjänkielisen ydinjoukon mellakoimaan.

Jos Viron venäjänkieliset olisivat saaneet tietää neuvostosotilasta esittävän Aljosha-pronssipatsaan siirrosta Tallinnan keskustasta läheiselle sotilashautausmaalle, niin olisivatko pronssimellakat jääneet syntymättä?

– Kyllä. Uskallan sanoa näin. Pronssiyö olisi sujunut varmasti helpommin, eikä se olisi ollut niin shokeeraava venäläiselle eikä myöskään virolaiselle yhteisölle. Jos venäjänkielinen tv-kanava olisi toiminut, olisi sen katsojamäärä ollut suuri. Venäläisyhteisö olisi pystynyt pohtimaan laajasti erilaisten tiedonsirpaleiden pohjalta konfliktin aiheuttanutta teemaa toisella tavalla ja paremmin perustiedoin, vastaa Ruussaar.

Pronssimellakoiden jälkeen venäjänkielisen tv-kanavan teema unohtui nopeasti. Hanke ei saanut riittävää poliittista tukea, eikä kanavan perustamiseen löydetty tarvittavia määrärahoja.

Tärkeintä yhteenkuuluvuus

Ukrainan sota ja pelko Viron venäläisten mahdollisesta turvallisuusriskistä toi vähemmistökielisen kanavan tarpeellisuuden jälleen puheenaiheeksi. Maan hallitus ei tällä kerralla aikaillut. Se päätti viime syksynä toteuttaa hankkeen nopealla aikataululla. ETV+ käynnistyy neljän kuukauden kuluttua. Uusi kanava rakennetaan neljällä miljoonalla eurolla.

Pronssiyö olisi sujunut varmasti helpommin, eikä se olisi ollut niin shokeeraava venäläiselle eikä myöskään virolaiselle yhteisölle.

Ainar Ruussaar

– Tärkeintä on se, että kanavan ohjelmisto palvelee Virossa elävien yhteenkuuluvuutta. Venäjänkielisillä pitää olla julkinen foorumi yhteisten asioiden pohtimiseksi. Pääantiamme ovat virolaiset tarinat, elämä EU:ssa sekä se, miten venäjää puhuvat elävät ja miten maan virolaiset elävät. Vironvenäläiset eivät tunne omaa kulttuuriaan, saati sitten virolaista kulttuuria. Niiden esittely on myös tärkeä haaste, maalaa Ruussaar kanavan sisältöä.

Omatuotantoisen ohjelmiston lisäksi ETV+ tarjoaa monipuolista viihdettä ja dokumentteja sekä laatuelokuvia, jollaisia Venäjän tv-yhtiöt eivät välitä katsojilleen. ERR:ssä uskotaan, että uusi kanava lisää venäläisten kiinnostusta asuinmaansa virallista kieltä kohtaan. Viron kielen oppimista on jarruttanut eniten se, että valtaosa vironvenäläisistä pärjää sosiaalisessa kanssakäymisessä omalla äidinkielellään.

ETV+ näkyy netin kautta myös Suomessa

Viron uuden kanavahankkeen rakentamista seurataan tarkasti niissä Euroopan maissa, joissa elää huomattava venäläisvähemmistö. Latvia käynnistää vastaavan kanavan jo ensi vuonna, mutta kanavan tarve kasvaa koko ajan myös muun muassa Saksassa ja Puolassa.

Noin 70 000 Suomessa asuvaa venäjänkielistä voivat seurata ETV+:aa internetin kautta.