1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Matemaatikko John Nash on kuollut

Kaunis mieli -elokuvan innoittaja ja Nobel-palkinnon voittaja matemaatikko John Nash on kuollut.

Ulkomaat
John Nash.
John Nash vuonna 2007.Money Sharma / EPA

Nobel-palkinnon voittaja matemaatikko John Nash on kuollut auto-onnettomuudessa New Jerseyssa lauantaina. Nash oli aiheena Kaunis mieli -elokuvalle ja saman nimiselle kirjalle. Myös Nashin vaimo Alicia Nash kuoli onnettomuudessa.

86-vuotias Nash ja hänen 82-vuotias vaimonsa olivat matkustajina taksissa, kun sen kuljettaja menetti auton hallinnan ja törmäsi suojakaiteeseen.

Nash voitti taloustieteen Nobel-palkinnon vuonna 1994 Reinhard Seltenin sekä John Harsanyin kanssa ja hän työskenteli matemaatikkona Princetonin yliopistossa. Aiemmin tällä viikolla Nash vastaanotti Norjan valtion myöntämän erinomaisille matemaatikoille tarkoitetun Abel-palkinnon. Nashin matemaatikkona luomia teorioita hyödynnetään useilla eri aloilla.

Nash sairasti vuosia skitsofreniaa. Vuonna 2001 julkaistu elokuva Kaunis mieli kertoo Nashin elämästä ja selviytymisestä sairauden kanssa. Elokuva voitti neljä Oscar-palkintoa, muun muassa parhaan elokuvan palkinnon.

Nashit saivat myös laajalti tunnustusta mielenterveystyöstään.

Lähteet: Reuters, AFP, Yle Uutiset

Lue seuraavaksi