Sellutehtaille oppisopimuskoulutettavat aloittivat urakkansa

Metsä Groupin prosessinhoitajakoulutukseen pääsi harvalukuinen joukko: hakijoita oli yli 1300, mutta valituksi tuli vain 20. Tulevat paperiteollisuuden työntekijät ovat aloittaneet koulutuksensa toukokuussa.

Kotimaa
Metsä Groupin Kemin tehdas.
Risto Koskinen / Yle

Metsä Groupin prosessinhoitajakoulutukseen valittu joukko on aloittanut koulutusjaksonsa tehtailla. Koulutukseen oli melkoinen tunku, sillä hakijoita oli yli 1300, mutta siihen pääsi vain 20 henkilöä.

Koulutettavat valittiin hakijatulvan joukosta soveltuvuustestien ja haastattelujen perusteella. Puolentoista vuoden aikana he saavat oppisopimuskoulutuksena paperiteollisuuden ammattitutkinnon.

Koulutus alkoi yhteistapaamisella, mutta nyt koulutettavat ahertavat jo tehtailla. Esimerkiksi Kemin tehtaille oppiin lähtenyt Atte Parkkonen kehuu koulutusta mielenkiintoiseksi.

– Koko sellunvalmistusprosessi kiinnostaa, ja haluan oppia monipuolisesti eri tehtäviä, Parkkonen toteaa.

Oppisopimuskoulutettavat perehdytetään koulutuksen aikana kaikkiin Metsä Groupin neljään tehtaaseen Kemissä, Joutsenossa, Raumalla ja Äänekoskella.

Kaikki koulutettavat miehiä

Koulutukseen valitut olivat tällä kertaa kaikki miehiä. Henkilöstön kehittämispäällikkö Hannu Tolonen harmittelee tätä, sillä prosessityöntekijöiksi olisi haluttu enemmän naisia.

– Naisia olisi saanut olla hakijoissa enemmän. Lisäksi suurin osa hakeneista naisista oli esimerkiksi laborantin koulutuksella, Tolonen sanoo.

Valittujen taustakoulutus on esimerkiksi sähkö-, sähkö-automaatio-, kone- tai prosessipuolelta.

Nyt alkanut koulutus on toinen oppisopimuskoulutus, johon Metsä Group haki osallistujia avoimella haulla. Edellinen koulutettavien erä aloitti opintonsa viime vuoden tammikuussa. Yhtiö aikoo järjestää vastaavia koulutushakuja myös jatkossa.