Viro värväisi palkkalistoille suomalaisia it-osaajia

Viro haluaa houkutella maahan lisää suomalaisia IT-osaajia ja muita asiantuntijoita. Viro avasi vappuna Work in Estonia -nimisen verkkopalvelun, jonka ensimmäinen kohdemaa on nimenomaan Suomi.

Ulkomaat
Suomi on Work in Estonia -verkkopalvelun ensimmäinen kohdemaa.
Suomi on Work in Estonia -verkkopalvelun ensimmäinen kohdemaa.Work in Estonia

Virolla on myös Helsingissä oma toimisto, jota pyörittää Viron elinkeinoelämän edistämissäätiö Enterprise Estonia. Säätiö on puolestaan Viron talousministeriön alainen.

Virolaisten kampanja lähti liikkeelle siitä yksinkertaisesta syystä, että sikäläiset IT-alan yritykset kaipaavat ulkomaista osaamista. Sen sijaan, että jokainen firma panisi työhakuilmoituksia lehtiin, kaikki työnantajat voivat osallistua Viroon töihin -portaaliin.

IT-ala kasvaa huimaa vauhtia

Enterprise Estonian Suomen toimiston johtaja Valdar Liive kehuu, että juuri IT-alalla Virossa lähennellään jo Suomen palkkatasoa. Lisäksi ylenemismahdollisuuksia Virossa mainostetaan paremmiksi kuin Suomessa. Yleisenä hyvänä päälle tulevat vielä alemmat asumis- ja muut kustannukset.

Viron IT-ala on kasvamassa erittäin voimakkaasti. Paikallisten start up -yritysten lisäksi maahan on tullut isojakin kansainvälisiä firmoja.

– IT-sektorillamme tapahtuu koko ajan uusia, kiehtovia ja jännittäviä asioita. Työ- ja asuinmaana Viro on suomalaisille erinomainen vaihtoehto. Ja lähellä kotimaata, Liive sanoo.

Väki vanhenee myös naapurissa

Virolaiset yliopistot ja teknilliset korkeakoulut eivät pysty kouluttamaan tarpeeksi osaajia kasvavaan tarpeeseen. Lisäksi Virossakin väestö vanhenee ja syntyvyys laskee.

Useille aloille kaivataan työperäistä maahanmuuttoa. Virolaiset laskevat, että IT-alalle tarvittaisiin heti 4 000 ammattilaista. Suomalaisten maahanmuuttoa haluttaisiin lisätä ja sen vakuutetaan saavan virolaisten varauksettoman hyväksynnän.

Lisäksi tarvitaan insinöörejä energiasektorille, taloushallinnon ammattilaisia ja markkinointi- sekä myyntiväkeä. Töihin haluttaisiin nuorta väkeä, 25–35-vuotiaita.

Suomen kansalaisista tähän mennessä noin 6 200 on ilmoittanut kotipaikakseen Viron. Virolaiset haluavat pitää Helsingin ja Tallinnan muodostamaa talousaluetta yhteisenä yksikkönä: Talsinkina.

Johtaja Liive mainostaa, että Virossa toimii paljon tunnettuja yrityksiä, joilla olisi heti tarjolla suomalaisille sopivia työpaikkoja. Hänen mukaansa virolaiset arvostavat suomalaisten vahvaa IT-osaamista.