1. yle.fi
  2. Uutiset

Kännykkävarkaat tulevat terasseille: Näin suojaudut rosvoilta

Kännykkävarkaudet ovat laskussa jo toista vuotta peräkkäin. Suomalaiset alkavat oppia, ettei älypuhelinta voi jättää pöydälle vartioimatta. EU:n ulkopuolelta tulevien rosvojen karkottaminen maasta on helpottunut.

Kotimaan uutiset
Aurakadun terasseilla oli ruuhkaa.
Aurakadun terasseilla oli ruuhkaa.Joona Haarala / Yle

Poliisin tietoon on tullut tänä vappuun mennessä 3 727 kännykkävarkautta. Poliisiammattikorkeakoulun tilaston mukaan varkauksien määrä on laskenut Suomessa viime keväästä yli 12 prosenttia.

Eniten taskuvarkauksia sattuu Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Pelkästään Helsingissä on viety tänä vuonna 1 770 kännykkää. Taskuvarkaat liikkuvat terasseilla, kahviloissa ja raitiovaunuissa.

– Tyypillinen tapa viedä kännykkä on laittaa puhelimen päälle sanomalehti ja livauttaa se lehden alta taskuun. Rosvolla on paikalla rikostoveri, jolle hän antaa kännykän, sanoo komisario Toni Uusikivi Helsingin poliisista.

Puhelin ehtii vaihtaa omistajaa useita kertoja ennen kuin omistaja huomaa varkauden. Sitten onkin jo myöhäistä.

Mutta mistä mahtaa johtua, että kännykkävarkauksien määrä on vähentynyt?

– Ehkä suomalaiset ovat oppineet huolehtimaan omaisuudestaan eivätkä enää jätä kännykkää ravintolan pöytään, kun lähtevät hakemaan lisää juotavaa, Uusikivi toteaa.

EU:n ulkopuolelta tulevat rosvot karkotetaan

EU:n ulkopuolelta tulevien taskuvarkaiden karkottaminen on helpompaa kuin ennen. Mikäli rosvo saadaan kiinni verekseltään ja rikoksesta on selkeä näyttö. Silloin tuomari voi päättää, että oikeudenkäynti voidaan käydä, vaikka syytetty ei ole paikalla.

– Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rosvot saadaan karkotettua maasta entistä nopeammin, sanoo komisario Uusikivi.

Tuomarin päätöksestä on ollut se hyöty, että sana kiirii ja jengit huomaavat, mihin maihin kannattaa tulla, mihin ei.

– EU-alueelta kotoisin oleviin rosvojengeihin tämä ei tietenkään päde, sanoo komisario Toni Uusikivi.

Varkaat ja uhrit kohtaavat usein Helsingin rautatieaseman lähistöllä. Aseman lähistöllä väki vaihtuu tiuhaan eivätkä junan tuomat turistit osaa varautua kaupungin vaaroihin.

Lue seuraavaksi