Kiinteistösijoitusyhtiö Citycon ostaa norjalaisen kauppakeskusyrityksen miljardikaupassa

Kaupan jälkeen Citycon omistaa Pohjoismaissa ja Virossa 55 kauppakeskusta ja laskee olevansa Euroopan kolmanneksi suurin alallaan.

talous
Kauppakeskus.
Citycon

Suomalainen kiinteistösijoitusyhtiö Citycon ostaa norjalaisen Sektor Gruppenin 1,47 miljardilla eurolla. Sektor on Norjan toiseksi suurin kauppakeskuksia omistava yhtiö. Citycon puolestaan on Pohjoismaiden suurin kauppakeskuksiin keskittynyt listayhtiö. Citycon on jo pidempään haaveillut Sektorin ostamisesta.

– Norjan yritysosto täydentää tavoitteemme olla alan markkinajohtaja Pohjoismaissa. Taidamme olla myös kolmanneksi suurin koko Manner-Euroopassa. Olemme seuranneet pitkään Sektor-yhtiötä. Sen kauppakeskukset sijaitsevat Oslon, Bergenin ja Trondheimin alueilla, jotka ovat vaurasta Norjaa. Se sopii meille erittäin hyvin, sanoo Cityconin varatoimitusjohtaja ja talousjohtaja Eero Sihvonen.

Osakeanti ja lainaa kaupan rahoittamiseen

Kaupan jälkeen Citycon omistaa Pohjoismaissa ja Virossa kaikkiaan 55 kauppakeskusta. Ostos on sen verran suuri, että sitä rahoitetaan sekä 600 miljoonan euron osakeannilla että joukkovelkakirjalainoilla.

Osakeannista päättää ylimääräinen yhtiökokous, joka pidetään 15. kesäkuuta Helsingissä. Yhtiöllä on vakaa luottamus siihen, että kovassa kasvussa oleva nettikauppa ei tapa kauppakeskuksia.

– Tietyt alat kasvavat edelleen kauppakeskuksissa. Nimenomaan ravintolat ja kahvilat lisäävät koko ajan suosiotaan ja se on sellaista toimintaa, jota on vaikea netissä hoitaa. Myös muodin osalta osa toimijoista kasvaa edelleen kauppakeskuksissakin, uskoo Sihvonen.