1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Fennovoima

Fennovoima-selvitys Pietarsaaren valtuustoon – valtuutetut kaipaavat tietoa riskeistä

Pietarsaaren valtuusto käsittelee maanantaina 16 valtuutetun allekirjoittamaa, Fennovoiman ydinhankkeeseen liittyvää aloitetta. Siinä perätään tietoja muun muassa voimalahankkeeseen liittyvistä taloudellisista riskeistä. Aloitteen allekirjoittajia tulossa olevat vastaukset eivät tyydytä.

Fennovoiman toimisto Pyhäjoella. Kuva: Antti Pylväs / Yle

Vihreiden valtuutettu Anna-Maija Lyyra on yksi aloitteen allekirjoittajista. Hän sanoo olevansa pettynyt selvitykseen.

 – Aloitteeseen annetussa vastauksessa ei ole mukana riskiselvitystä ollenkaan, ainoastaan lause tai kaksi.  

– Ellei hanke toteudu, ”sitten on menetetty ne rahat, jotka siihen on on  pantu. Toimintaan liittyvää riski ei voida selvittää, oli toinen lause, siteera Lyyra.

Valtuustoaloitteen allekirjoittajien mukaan kaupunki on sijoittanut Fennovoimaan kaikkiaan tähän mennessä kaksi miljoonaa euroa. Lyyran mukaan lopullinen summa on suurempi.

– Lopullinen summa on 15 miljoonaa euroa vuoteen 2030 mennessä, tämä siltä osalta, minkä kaupunki on sijoittanut Energialaitoksen kautta. Sitä summaa, minkä kaupunki on sähköyhtiö Herrforsin  osakkaana sijoittanut, en pysty sanomaan.

Lyyran mukaan valtuutetut haluaisivat saada selkeän arvion riskeistä.

– Kaupungin pitäisi saada tuottajahintaan energiaa, jota sitten myytäisiin markkinoilla. Mutta, miten energian hinnat tulevaisuudessa kehittyvät? Siinähän voidaan, joko voittaa tai hävitä. Riskiselvityksissä pitäisi pystyä arvioimaan, millaisia vaihtoehtoja eri sähkön hinnoilla kaupungille tulee. Ne ovat elintärkeitä tietoja kaupunkilaisille.

Myös voimalasopimuksen yksityiskohdat arveluttavat.

–Mankala-periaatteessa osakkaat ovat velvollisia korvaamaan, jos tulee mahdollisia tappioita tai viivästyksiä. Vastuut voivat jatkua hyvin pitkällekin. Tällaisia tietoja  kaivattaisiin.