1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Kalakilpailu voitetaan FB-tykkäyksillä – "Valokuva ei vie kalaa pois koskesta"

Uudenlaisen kalakilpailun voi voittaa vaikka kalavaleella, kunhan se kerrotaan kuvan avulla. Kesäiseen tapahtumaan toivotaan naisia, joiden keskuudessa perhokalastus on nouseva trendi.

luonto
Poika kalastaa mato-ongella järven rannalla.
Sini Salmirinne / Yle

Kalastuksessa ei välttämättä ole parasta se, miten suuri kala on kyseessä, onko se lohi vai onko se kuha. Kuhmon kaupungin ja Kuhmon Perhokalastajien kesäisessä kalatapahtumassa (siirryt toiseen palveluun) tärkeysjärjestyksen kärkeen nostetaan tunnelma tai vaikka kalavaleet.

– #Kalahässäkkä-tapahtumassa on kilpailu, johon kuka tahansa voi osallistua. Tarkoitus on laittaa vaikka maisema- tai fililiskuva Kuhmo Pajakka-Saarikoski (siirryt toiseen palveluun) -sivulle Facebookiin, kisataan kenellä on paras meininki. Eniten tykkäyksiä saanut kuva voittaa, tapahtuman puuhaaja, naisnäkökulmaa tuova Anni Yli-Lonttinen kertoo.

– Tapahtumaan voi osallistua vaikka Helsingistä, niin ikään tapahtumaa järjestämässä oleva Annin isä, Simo Yli-Lonttinen lisää.

– Koskikaloja on rajallinen määrä, valokuva ei vie kalaa pois koskesta, Simo lisää.

Tapahtuma on suunnattu kaikille, perhokalastajille tai vaikka kokemattomille aloittelijoillekin.

– Perhokalastus on naisten keskuudessa kasvava trendi. Se ei ole niin äijämäistä kuin muu kalastus, Simo miettii.

Ja Simo on varmaankin oikeassa. Innokasta kalastajatytärtään vierestä seurannut mies kertoo perhokalastuksen olevan paljon kaikkea muutakin, kuin kaloja ja kalavaleita.

– Se on perhojen tekemistä ja luonnon seuraamista – kokeilua eri perhoilla. Ei ole kyse siitä, paljonko tuli saalista. Monethan laskevat kalat takaisin luonnonsuojelumielessä, Simo kertoo.

Harrastuksista nivoutuu ammatti

Yli-Lonttisten ei perhereissujen määränpäätä kauaakaan tarvitse miettiä. Kalastus on koko perheen yhteinen harrastus. Anni kuitenkin puuhaa kalastuksesta itselleen ammattia. Kalanainen on yhdistänyt monta harrastusta yhteen. E-kirjaKokopäivätyö perhokalastuksestailmestyi vastikään.

Anni ja Simo Yli-Lonttinen Kajaaninjoen varressa.
Anni ja isänsä Simo Yli-Lonttinen ovat #Kalahässäkkä-tapahtuman taustavoimat.Miia Roivainen / Yle

Minkälaista on tehdä harrastuksesta ammatti?

– Hauskaa. Se on hauskaa, Anni vastaa nopeasti.

Julkkismiehet tutuille vesille

Naisia paikalle saattaa nousevan trendin lisäksi houkutella myös julkkisvieraat. Tunnetut kalastajamiehet ovat tulossa tuttuihin maisemiin.

– Paikalle saapuu Jasper Pääkkönen ja Janne Pesonen. Molemmille Kuhmo on tuttu kalastuspaikka, Simo kertoo.

Kuhmossa syntynyt jääkiekkoilija Pesonen sekä tunnettu näyttelijä ja kalastusta eteenpäin innokkaasti vievä Pääkkönen kalastavat, jutustelevat ja neuvovat tapahtuman kävijöitä.

– Voi se olla melkoinen hässäkkä, Simo summaa.

Lue seuraavaksi