1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. musiikki

Flamencokitaristin korkeakoulu on baarinnurkka Sevillassa

Kun soittaa flamencoa, on unohdettava suomalainen suorituskeskeisyys ja antauduttava musiikin vietäväksi. Flamencoa ei soiteta analysoiden vaan eläytyen, sanoo flamencokitaristi Toni Jokiniitty.

musiikki

Flamencoa pidetään tulisena ja temperamenttisena musiikkina. Flamencossa on kuitenkin kymmeniä lajeja, joista osa on hyvinkin sisäänpäinkääntyneitä ja melankolisia.

Flamencomuusikotkin ovat usein kaikkea muuta kuin räiskyviä ja tulisieluisia persoonia.

– Soittaminen vaatii paljon yksin harjoittelemista ja siksi kitaristit ovat monesti aika hiljaisia ja viihtyvät yksikseen, kertoo tamperelainen flamencokitaristi Toni Jokiniitty.

Jokiniitty on elättänyt itsensä flamencokitaristina vuodesta 2007 saakka. Leipä on pieninä palasina maailmalla: työ koostuu omista konserteista, tanssituntien säestyksistä, opetuksesta ja erilaisista teatteri- ja elokuvaproduktioista.

– Töitä saa tehdä kovasti niiin kuin monessa muussakin ammatissa, mutta kyllä erikoisihmisiäkin tarvitaan, Jokiniitty uskoo.

Flamencoa opitaan matkimalla

Suomessa päätoimisia flamencomuusikoita on harvassa. Jokiniittykin aloitti soittamisen klassisella kitaralla, kunnes 15-vuotiaana tutustui flamencoon.

Pitäisi rentoutua ja eläytyä musiikkiin, mutta valitettavasti suomalainen ajattelutapa vain tunkee läpi.

Toni Jokiniitty, flamencokitaristi

Vuosien varrella hän on opiskellut espanjaa ja käynyt oppimassa flamencon saloja myös sen syntysijoilla Sevillassa.

– Flamenco on edelleen hyvin andalucialaista musiikkia ja jos sitä haluaa oppia, täytyy viettää aikaa Andaluciassa. Pitää olla nöyrä ja kuunnella, mitä paikallisilla on sanottavana.

Kuunteleminen on tärkeää senkin vuoksi, että flamenco on pitkälti suullista kansanperinnettä, jota opitaan pääasiassa matkimalla eli mestari-kisälli-periaatteella.

– Aika paljon itsekin opin soittamalla muiden laulajien ja muusikoiden kanssa, niin sanotusti kadulla. Se oli minun korkeakouluni.

Suomalainen kulttuuri on liian suorituskeskeistä

Vastikään ilmestyi Jokiniityn ensimmäinen sooloalbumi Promesa. Hän on itse säveltänyt levyn kaikki kappaleet, mikä on flamencokitaristeille tyypillistä.

– Klassisessa musiikissa säveltäjät ja muusikot ovat yleensä erikseen, mutta flamencossa muusikko lähes aina tekee oman musiikkinsa, joskin toki traditioihin ja tiettyihin kaavoihin perustuen.

Levyllä vieraili espanjalaisia muusikoita, ja Jokiniitynkin veri vetäisi taas Andaluciaan. Suomalainen kulttuuri kun ei kuulemma tee flamencokitaristille hyvää: Suomessa lähestytään musiikkia liian suorituskeskeisesti ja analyyttisesti.

– Pitäisi rentoutua ja eläytyä musiikkiin, mutta valitettavasti suomalainen ajattelutapa vain tunkee läpi.

Lue seuraavaksi