Uros selkään ja menoksi – naarasrupikonna kantaa kumppaninsa kutupaikalle

Sammakkoeläinten ja matelijoiden levinneisyyttä tutkitaan nyt Luonnontieteellisen keskusmuseon johdolla. Esimerkiksi rupikonnan kutemisessa on jopa huvittavia piirteitä.

luonto
Rupikonnilla ei ole kiirettä kutupaikalle.
Niina & Joonas Gustafsson

Edellisen kerran sammakkoeläinten ja matelijoiden levinneisyyttä tutkittiin 20 vuotta sitten. Luonnontieteellisen keskusmuseon kartoituksesta (siirryt toiseen palveluun) vastaava suunnittelija Markus Piha pitää jokaista havaintoa tärkeänä.

– Esimerkiksi rupikonna on valtavan hidas liikkeissään. Sen ei tarvitse pitää kiirettä, koska se ei kelpaa pahan makunsa vuoksi minkään toisen lajin ravinnoksi.

– Kutuvireessä ne ovat vielä hitaampia, ne tuskin huomaavat muuta ympäristöä, jatkaa Piha.

Naaras kantaa uroksen kutupaikalle

Markus Pihan mielestä urosrupikonna varmistaa omalta osaltaan kudun onnistumisen jopa huvittavalla tavalla.

– Ulkoinen hedelmöitys tarkoittaa rupikonnan kohdalla sitä, että hedelmöityminen tapahtuu naaraan laskiessaan munansa veteen. Koiras laskee siittiönsä siinä samalla. Tämä tarkoittaa, että se roikkuu siellä naaraan niskassa jo ennen kuin mitään tapahtuu.

Suunnittelija Pihan mukaan urosrupikonna onkin tilanteessa yhdenlainen vapaamatkustaja.

– Koiraan kannalta on järkevää nousta sopivan naaraan kohdalle sen selkään. Sillä tavalla koiras tavallaan varaa naaraan itselleen ja saa siinä samalla ilmaisen kyydin kutupaikalle.

Urosrupikonnan kuljettaminen saattaa kestää päiviäkin.

– Naaras voi kantaa urosta useita satojakin metrejä. Kudun jälkeen uros poistuu omille teilleen, sanoo Piha.

Kuva vaihdettu 27.5.2015 klo:10.08. Alkuperäisessä kuvassa oli sammakoita, ei rupikonnia.