1. yle.fi
  2. Uutiset

Torniossa alkaa jättiseisokki – koko Röyttä voi kadota hetkeksi vesihöyryyn

SMA Mineral Oy aloittaa torstaina Torniossa tähän asti suurimman huoltoseisokkinsa. Kuuden viikon aikana vaihdetaan kalkkiuuniin tuhat tonnia tiiltä ja töitä painetaan yötä-päivää.

talous
SMA Mineral Oy Röyttän tehdas.
SMA Mineralin kalkkitehdas on valmistunut Tornion Röyttään vuonna 2002.Heidi Hannukainen / Yle

SMA Mineral Oy:n Röyttän kalkkitehdas on käynyt putkeen jo neljätoista vuotta ja sen uuni on tullut remontointi-ikään. Tehtaalla alkaakin torstaina yhtiön suurin huoltoseisokki.

Puolitoista kuukautta kestävän seisokin aikana vaihdetaan ensimmäistä kertaa tehtaan kalkkiuunin muuraus. Muurauksen vaihtoon tarvitaan tuhat tonnia tiiltä, eli noin kaksikymmentä rekka-autollista.

– Remontin toteuttavat aliurakoitsijat. Mukana on kymmenen yritystä ja heidän sadan hengen suuruinen joukkonsa pistää hihat heilumaan, laskee käyttöpäällikkö Sampsa Vuori.

Komennusmiehistä isoin osa on muurausalan taitajia.

Isoja nostureita ja savua piipusta

Tehdasalueella remontin huomaa vilkastuvasta liikenteestä, Kromitiellä liikenne tuplaantuu töiden aikana. Kansalaisia saattaa ihmetyttää myös se, että tehtaan piipusta voi nousta savua.

– Sitähän ei ole vähään aikaan näkynyt, kun olemme siirtyneet häkäkaasun käyttöön, valistaa laatu- ja ympäristökordinaattori Johanna Holm.

Savu tuprahtelee seisokin alussa

Seisokin alussa uunin jäähdyttämiseksi sinne syötetään kylmiä kosteita kiviä ja katkaistaan sillä polttoaineensyöttö. Jäähdytyksen jäljet näkyvät melkoisen selkeästi piipusta tupruavana ”vesihöyrynä”, hoksauttaa Vuori.

– Koko Röyttän niemi voi olla loppuviikosta piilossa vesihöyryn alla, Vuori sanoo.

Poltettua kalkkia

SMA Mineralin tehdas tuottaa poltettua kalkkia, josta osa myös ”sammutetaan”. Pääasiakkaana ovat teräs- ja kaivosteollisuus sekä myös selluteollisuus.

– Kalkkia käytetään kuonankäsittelyyn, vesienkäsittelyyn ja kemikaalikiertoon, Holm sanoo.

Lue seuraavaksi