Madagaskarin parlamentti äänesti presidentin erottamisen puolesta

Äänestäneistä 125:stä kansanedustajasta 121 kannatti presidentin erottamista.

Ulkomaat

Madagaskarin parlamentti päätti tiistaina lähes yksimielisesti erottaa presidentti Hery Rajaonarimanpianinan väitettyjen perustuslain rikkomusten ja yleisen epäpätevyyden takia.

Intian valtameressä sijaitsevan saarivaltion perustuslakituomioistuin tulee nyt päättämään, voidaanko erotuspäätös laittaa voimaan.

Äänestäneistä 125:stä kansanedustajasta 121 kannatti presidentin erottamista. Se on selvästi yli vaaditusta kahden kolmasosan enemmistöstä.

Rajaonarimanpianina nousi valtaan joulukuussa 2013 järjestetyissä presidentinvaaleissa. Kyseessä olivat Madagaskarin ensimmäiset demokraattiset vaalit vuoden 2006 jälkeen. Vaalien jälkeen toivottiin, että Madagaskar toipuisi syvästä poliittisesta ja taloudellisesta kriisistä.

Maa syösyi kaaokseen vuonna 2009, kun presidentti Rajaonarimanpianinan edeltäjä Marc Ravalomanana syöstiin vallasta.

Rajaonarimanpianinan arvostelijoiden mukaan presidentti ei ole täyttänyt lupauksiaan.

Lähteet: AFP