Toukokuu ollut ennätysmäisen väkivaltainen Baltimoressa

Poliisin ja mustien välit ovat kiristyneet kuukausi sitten alkaneiden rotumellakoiden takia.

Ulkomaat
Mielenilmaus Baltimoressa 2. toukokuuta.
Poliisi pidätti mielenosoittajia 2. toukokuuta Baltimoressa.John Taggart / EPA

Kulunut toukokuu on ollut ennätysmäisen väkivaltainen Yhdysvaltojen Baltimoressa.

600 000 asukkaan kaupungissa on tehty jo 35 henkirikosta. Luku on korkein 15:een vuoteen. Pelkästään viime viikonloppuna Baltimoressa oli 26 ampumatapausta, joissa sai surmansa yhdeksän ihmistä, raportoivat viranomaiset.

Yhdeksi syyksi arvellaan sitä, että poliisit välttävät puuttumista katuväkivaltaan ja hoitavat ainoastaan ilmoitetut hälytykset. Poliisien ja kaupungin mustan väestönosan välit ovat erittäin kireät kuukausi sitten alkaneiden rotumellakoiden takia.